HULLU – JOS EI SAA RUNOILLA

THE WORLD MIRROR / SPOTLIGHT
4.5.2018

Kun runoilija Deema Mahmoud julkaisee uuden kirjan, hänen sisällään kirkuu kaksi tunnetta: ilo tavoitteen toteutumisesta ja ahdistus siitä, miten kirjallisuuspiirit ja lukijat reagoivat. Mahmoudin viimeisin runokokoelma, Kiusoittelen horisonttia viulullani, ilmestyi viime vuonna. Se sisältää runon Perhonen, jonka Mahmoud halusi jakaa Kosmin lukijoiden kanssa.

Shurouk Hammoud ja Hanna Hirvonen, haastattelu
Milla Selin, suomennos

 

Mistä olet kotoisin ja missä asut nyt, Deema Mahmoud?

Synnyin Saudi-Arabiassa vuonna 1972, mutta mielestäni todellinen syntymä oli silloin, kun alkuihminen löysi tulen ja sitten keksi kirjoituksen laakson rinteillä. Nyt asun sekä Khobarissa Saudi-Arabiassa että Egyptin Kairossa.


Vaikuttiko asuinpaikkasi uuteen kirjaasi Kiusoittelen horisonttia viulullani?

Tottakai paikalla, millä tahansa paikalla, on vaikutusta kirjoittamiseen, puhumattakaan talosta, joka on sekä vankilamme, että maailmamme, kuten runoilija Gaston Pachlar kuvaili. Mutta jos puhutaan laajemmasta alueesta, kuten kotimaasta, mielestäni tässä maailmassa ihmisen vaikeudet, hänen kipunsa ja ongelmansa ovat samankaltaisia. Joten jos kuvitellaan, että kriitikko haluaa nostaa esiin maantieteellisen paikan, jossa tekstini on kirjoitettu, ei hän löytäisi suurta eroa Kairossa tai Khobarissa kirjoitetun runon välillä. Koska, kuten aiemmin mainitsin, huolet ovat samat ja paikat aloillaan. Me ihmiset tuomme paikkaan kielen ja puheen.

Deema Mahmoud pic 2

 

Miksi kirjoitat runoutta?

En sanoisi, että se on sairauteni, mutta kirjailija Sarah Groenin vastaus samaan kysymykseen on osuva. Hän sanoi: ”Ainoa asia, joka saa enemmän hulluuden partaalle kuin kirjoittaminen, on se, kun ei kirjoita.”


Mistä uusin teoksesi kertoo?

Tämä on runoilijalle yksi vaikeimmista kysymyksistä vastata. Merkitys ei ole enää meidän, kuten aiemmin. Arvelen, että lukijat osaisivat vastata tähän paremmin.


Minkälaisissa oloissa uusin teoksesi on kirjoitettu?

Elän elämääni normaalisti, mutta tiedän, että tietyllä hetkellä jokin suhteellisen mysteerinen syy saa minut istumaan pienen tietokoneen näyttöni eteen ja aloittamaan kirjoittamisen, koska en kirjoita vain helpottaakseni raskasta taakkaa. Toisen runokokoelmani runot ilmestyivät kokemuksieni muodossa. Yritin parhaani mukaan tallentaa niiden toistumiset, kouristukset, sekä sävyt lukijoiden koettavaksi; lukija saattaa nähdä, mitä olen nähnyt, ja elää kuten olen elänyt.


Miten julkaisit kirjasi? Onko se omakustanne vai saitko tukea joltakin kulttuuri-instituutilta tai muulta järjestöltä?

Jos totta puhutaan, en voi kuin nauraa ajatukselle, että jokin instituutio rahoittaisi runokokoelman tai edes auttaisi sen julkaisemisessa. Olemme arabimaailmassa, missä luova kulttuuri ja valistustyö on vihoviimeinen kiinnostuksen kohde tai päämäärä. Julkaisin kirjani al-Ain-kustantamossa ja rahat tulivat omasta kukkarostani.


Mistä uusimman kirjasi voi löytää?

Sen voi löytää Kairossa monesta paikasta, esimerkiksi Omar-kirjakaupoista, sekä Aklamin, Afaqin, Tanmyan ja Sanabelin kirjastoista.


Oletko sama ihminen kuin ennen kirjan julkaisua? Lisäsikö se jotain persoonaasi tai kokemuksiisi?

Joka askeleella, jonka uusi teksti vaatii, minä kompuroin ja sitten jatkan, perehdyn ja sitten ilmaisen, kirjoitan ja pyyhin pois. Näin ollen muutos on väistämätöntä.


Miltä uuden kirjan julkaiseminen tuntuu?

Kuin kaksi tunnetta kirkuisi sisälläni: ilo tavoitteen saavuttamisesta, sekä ahdistus, koska kysyn itseltäni, miten kirjallisuuspiirit ja lukijakunta tulevat reagoimaan kirjoituksiini. Mutta pian pääsen siitä yli ja muistutan itseäni, miten jokainen uusi kirja on vain tiili, joka vaaditaan suuren talon rakentamiseen. Toivon, että saan tässä elämässä nähdä sen kohoavan siinä muodossa, kuin sen näen.


Jos et olisi runoilija, mikä haluaisit olla?

Ensinnäkään, runoilijuus ei ole työtä. Toiseksi, muistan nyt mitä kirjoitin kokoelmassani: runoilija on yksijalkainen maanviljelijä. Ehkäpä siis muokkaisin maata kuokalla ja ehjin jaloin, kävelisin pellolle aamunkoitossa ja illalla palaisin kotiin. Usko hyviksesi, elämä on runollisempaa kuin runous, ja vain runoilijat tietävät tämän.

 

Perhonen

 

Leijailen kotona kuin vasta kuoriutunut perhonen
Keittiön ajassa,
Leikkaan siitä viipaleen runouteen verhon takana.
Kukaan ei tiedä, että runo valui sulana minusta
Tiskatessani,
Sanojen myrsky pyyhkäisi minut mennessään okran kiehuessa.
En aina osaa selittää, miksi hetki vie mennessään kun grillaan kalaa.

Stanzat värähtelevät päässäni heilurin lailla,
Sellaisina ne haluankin, heilahtelevina ja painokkaina,
Paistamisen höyryt ja hankaustahnan tuoksu eivät saa niitä kiillottaa,
Ehkä kääräisen ne pyyhkeeseen, etteivät vettyisi jääkaapissa jäähtyessään.
Viime hetkellä kiiruhdin kirjoittamaan talteen stanzani
Jotka pulppuavat keittiössä, kännykän muistiin.

Kun kotipäiväni päättyy, katson peiliin,
Kosketan silmäripsiäni, silmiäni, huuliani ja ruusujani.
Ja niin saan täyttymyksen laihanlaisesta valmiudestani.
Runouden epäjumalankuvat, jotka minua keittiössä houkuttelivat,
Piilottelevat palmikossani eivätkä suostu poistumaan.
Muistelen, mutta turhaan, sillä se putosi soppakulhoon
Josta mieheni siemaisi, sanoen:
Kerro minulle, miksi jotkut ruokasi ovat herkullisempia kuin toiset.

Kun taas toisinaan
Hän iskee flirttaillen silmää peilistä,
Vetää runostanzat mustalaistukastani,
Painaa ne musiikillaan huulilleni,
Silloin haluan ottaa askeleen, joka saa runon valmiiksi.

Runo Deema Mahmoud, 2017. Runon alkuperäiskieli on arabia.
Sen on kääntänyt arabiasta englanniksi Soha El Sebaie
ja englannista suomeksi Milla Selin. 

Kommentoi:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *