RELEVANTTI TARINA?

THE WORLD MIRROR / POET’S IDENTITY CARD
8.9.2017

Susinukke Kosolan työn alla oleva kolmas kirja on ”hybridi, jota voi pitää runo- tai lyhytnovellikokoelmana mutta yhtä hyvin vaikkapa romaanina tai esseeteoksena.” Teos on tarina tarinoiden kertojista; mukana olevat konkreettiset tarinat Kosola keräsi kotikaupunkinsa Turun kaduilta, kouluilta ja busseista sekä omasta henkilöhistoriastaan ja sukulaisiltaan. Vaikka joku henkilö olisi mainittu sivulauseessa, kaikki konkretia perustuu runoilijan kuulemaan ja dokumentoimaan – eikä siis ole pelkästään keksittyä.

Hanna Hirvonen, teksti
Timur Yilmaz, Susinukke Kosola ja Hanna Hirvonen, kuvat

 
”Jokainen runo on hetkensä tuote, sen hetken ja sen hetkisen minän kuvailussa kaunis. Pyrin jatkuvasti kehittämään itseäni ja oppimaan maailmasta uutta. Tämän takia teksteissä esiintyvät minät etääntyvät minäkäsityksestäni nopeasti”, runoilija Susinukke Kosola (Daniil Kozlov) aloittaa. ”En koe aiemmin kirjoittamiani runoja enää läheisiksi, enkä koe, että mikään niistä heijastelisi nykyistä maailmankuvaani kovinkaan tarkasti.”

Tällä hetkellä Suomen rahallisesti suurinta runolle suunnattua palkintoa, Keuruun kaupungin myöntämää Einari Vuorela -palkintoa tavoitteleva teos, Susinukke Kosolan Avaruuskissojen leikkikalu (Sammakko, 2016) on siis jo etäällä kirjoittajastaan. Sen julkaisemisen jälkeen Kosola on kirjoittanut uudemman teoksensa ensimmäisen ja toisen version ja lähettänyt ne kustannustoimittajalle Sammakkoon. ”Pyrin aina siihen, etten pidä jotain yhtä asiaa liian kauan lähellä identiteettiäni. En halua jäädä mihinkään jumiin.”

 

Runo on sen hetkisen minän
kuvailussa kaunis.”

 

Tapasin runoilijan hänen kotonaan Turussa. Kämpässä oli haastatteluhetkellä (14. kesäkuuta 2017) valmistumassa Nuoren Voiman elokuussa ilmestynyt runousnumero, jonka Susinukke Kosola päätoimitti yhdessä runoilija Virpi Vairisen kanssa. Muitakin deadlineja lähestyi, mutta runoilija ehti istahtaa juttelemaan runouden ja kirjoittamisen merkityksestä elämässään.

Nyt kustantamossa oleva teos on Kosolan kolmas. Sitä kirjoittaessaan runoilija pohti, mitkä tarinoistamme ovat merkityksellisiä. Nimensäkokoiset (työnimi) -otsikkoa toistaiseksi kantava teos on kertomus tarinoiden kertojista. Teos tutkii tarinan suhdetta todellisuuteen ja ihmisen suhdetta kieleen. ”Sitä, mitä tarkoittaa tositarina tai kertoa tosia tarinoita ja mikä on tarinoiden, joiden keskellä elämme, funktio, ja mikä oikeastaan on totta – ja millaisilla totuuksilla on kenellekin väliä”, Kosola avaa. ”Suurimmalle osalle meistä esimerkiksi sillä, että koostumme atomeista tai 11 ulottuvuudessa värähtelevistä säikeistä, ei ole mitään merkitystä.”

Teos on runoilijan sanoin ”hybridi jota voi pitää runo- tai lyhytnovellikokoelmana mutta yhtä hyvin vaikkapa romaanina tai esseeteoksena”. ”Sen voi nähdä edustavan mitä tahansa noista genreistä, ehkä lyhytnovelleja vähän vähemmän. Se on proosan muotoinen, mutta tosi lyyrinen. Siinä on punainen lanka, mutta ei se silti ihan romaanin muotoon mene.”

Kosola 6
”Minulle kirjoittaminen on maailman tutkimista ja itseni ymmärtämistä. Siihen sisältyy ajatus muutoksesta – haluan olla muutoksessa ja kehittyä sekä ihmisenä että minä vaan”, Susinukke Kosola sanoo. KUVA: Susinukke Kosola.

 

Käänteentekevä tarina

”Nimensäkokoiset tutkii myös sitä, miten ihmiset tietävät, mitkä tarinat kannattaa kertoa ja mitkä on parempi pitää sisällään. Ja sitä, miten ihmiset koostuvat tarinoista tai osaavat näyttää oikeat tarinansa oikeissa paikoissa – tai vaihtoehtoisesti eivät osaa”, Susinukke Kosola jatkaa.

Vaikka yksittäiset tekstit etääntyvät hänestä nopeasti, jotkut runoista ovat käänteentekeviä: ”Muistan hyvin ensimmäisen runon, jonka esitin julkisesti. Se oli lukiossa. Mutta onko tämä tarina relevantti tähän?” Kosola kysyy. Mielestäni tarina kannattaa kertoa.

”Oli äidinkielen runokurssi. Yksi tehtävä oli kirjoittaa runo tai analysoida kirjassa oleva runo. Päätin kirjoittaa runon, koska mielestäni se oli hauskaa, ja olinkin ainoa luokassa, joka oli päättänyt tehdä niin. Kun lausuin runon, ihmiset naurahtelivat, koska se oli satiiri tilanteelle. Myös opettaja tykkäsi runosta ja pyysi lukemaan sen muillekin luokille.”


”Onko tämä tarina
relevantti tähän?”

 

Äidinkielenopettaja oli käänne Kosolan elämässä: ”Olen kirjoittanut aina, mutta silloin tajusin, että ihmiset nauttivat runoistani. Tuli sellainen olo, että runoja olisi kiva tehdä ulospäin suuntautuen.” Hän alkoi nitoa ja julkaista zinejä sekä esiintyä vallatuilla taloilla ja niiden festareilla. ”En kirjoittanut siksi, että olisin ajatellut sen olevan paras tapa vaikuttaa maailmaan vaan sen takia, että se tuntui luontaisimmalta.”

Kosolalla ei ole enää tarvetta korostaa teinivuosiaan. Niihin moni asia, kirjoittamisen merkitys mukaan lukien, silti palautuu. ”Ihmiselle, jolla ei ollut kanavia mihinkään, kirjoittaminen oli ainoa tapa itseilmaisulle. Minulla ei mennyt hyvin mielenterveyden, päihteiden tai kotona olemisen kanssa, tai siis kun ei ollut kämppää. Jossain välissä esimerkiksi asuin erään punkkarin lattialla yhdeksän kuukautta. Juotiin kiljua, soiteltiin musiikkia ja kirjoitettiin runoja. Ohjasin tunteeni ja ajatukseni runoihin.”

”Kirjoittaminen merkitsi puhdistautumista. Tunsin, että teen edes jotain tässä maailmassa, joka vaatii pelastusta. En voinut tehdä mitään, mutta tein sen, mitä pystyin, mikä oli runojen kirjoittaminen.”


Poliittinen runoilija

Susinukke Kosolan kolmas teos liikkuu siis genrejen rajoilla. Hänen aiemmat kaksi kirjaansa ovat selkeästi runokokoelmia. Esikoisteos tik. Tutkielma ihmisyyden marginaaleista (Kolera, 2014) on kirjoittajan vuoropuhelu sähkölaitteen lailla surisevan maailman kanssa. tik. perustuu Kosolan omaan henkilöhistoriaan ja kuuluu vahvasti tunnustuksellisen runouden genreen.

Vastaavaa julkaistaan Suomessa nykyisin harvoin. ”Esikuvat tulivat 1900-luvun alun työväenkirjallisuudesta, 1970-luvun tunnustuskirjallisuudesta sekä 1990-luvun turkulaisesta undergroundista”, Kosola kertoo. Teos on Kosolan itse perustaman kustantamon, Kolera-kollektiivin julkaisema, eli käytännössä omakustanne.

Kosola ei odottanut esikoiselleen menestystä, eikä ainakaan julkisuutta. ”Halusin vain tulla nähdyksi. Halusin jonkun näkevän identiteettini osa-alueet, joille ei välttämättä ole sanoja tai näkyvyyttä tässä yhteiskunnassa. Uskoin, että kun teen itseni näkyväksi, siinä on maailmaa muuttavaa voimaa. Toisaalta ajattelin, etten pysty asemastani käsin muuhunkaan.”

Kosola 8Susinukke Kosolan esikoisteos tik. otettiin vastaan kiittävin arvioin. KUVA: Hanna Hirvonen.

Kosola 4Toinen teos, Avaruuskissojen leikkikalu, on ehdolla Einari Vuorela -runopalkinnon saajaksi. Kuva: Hanna Hirvonen.

 

Kirjoittamiseen liittyvät merkitykset ovat vuosien varrella muuttuneet. Hauskuus, leikki ja riemu toistuvat Kosolan puheessa nykyisin usein. ”Koen edelleen, että kirjoittaminen on erinomainen tapa tutkia itseäni. Kirjoittaminen on omien ajatusten jäsentämistä. Ja kun jäsennän itseäni, jäsennän maailmaa. Ja miksi teen sitä – siksi, että se on tosi hauskaa. Mutta toisaalta kirjoittaminen on minulle lähes pakonomaista, elinehto. Ahdistun, jos en tee sitä.”

Kosolan toisen teoksen, Avaruuskissojen leikkikalun, teksti ei ole yhtä henkilökohtaista kuin esikoisen runot. Kokoelma näyttää laajemmin kirjoittajansa sen hetkistä maailmankuvaa. Runoilija nostaa esille ajatuksen siitä, että vaikka yhteiskunta painostaa meitä brändäämään itsemme ja erottumaan joukosta, olemme silti lopulta hyvin samanlaisia. ”Meitä painostetaan yksilöllistymään. Halusin kirjoittaa toisen näkökulman: sen, että oikeastaan me kaikki olemme tässä yhdessä, vaikka yksin sitten jokainen.”

Ja samaan aikaan maailma suistuu radaltaan…

Nämä ajatukset ovat siis ehdolla Suomen arvokkaimman runopalkinnon saajaksi; Kosola on Einari Vuorela -runokilpailun finalisti neljän muun tunnustetun suomalaisrunoilijan kanssa. ”Sitä, miksi halusin jakaa sen näkökulman, en tiedä. Ehkä ajatus oli, että ihmiset – nähdessään runoissa itsensä ja tajuttuaan, että tosi moni näkee niissä itsensä – tajuaisivat nähdä itsensä myös muissa ihmisissä ja suhteessa maailmaan”, Kosola pohtii näin jälkikäteen. ”Siinä kirjoittamisen prosessissa en perustele itselleni näin tarkasti, miksi haluan saada kirjan julki.” Kilpailuraati puolestaan oli sitä mieltä, että teos ravistelee meitä näkemään tarkemmin, katsomaan omaa tilannettamme ja ympäristöä uudelta kantilta.

 

Intohimoisesti marginaalissa

Susinukke Kosola tunnetaan yhteiskunnallisen runon kirjoittajana. Molemmat Kosolan tähän mennessä julkaisemat runoteokset ovat poliittisia. Mitä runoilija ajattelee sananvapauden tilasta Suomessa? ”Sananvapaus on hyvällä tasolla siinä mielessä, että kenelläkään ei ole periaatteessa valtaa hiljentää ketään. Toisaalta ruohonjuuritasolla toimiva hiljentäminen on mielestäni yleistynyt; henkilökohtaisesta uhkailusta on tulossa arkipäivää viranomaisten sivuuttaessa tämän ilmiön.” Media puolestaan voi olla antamatta tilaa tietyille ihmisryhmille. ”Moni ei saa ääntään kuuluviin tärkeiden asioiden suhteen. Siinä mielessä tämä ei ole reilu tai oikeudenmukainen maa.”

 

Kosola tunnetaan yhteiskunnallisen
runon kirjoittajana.

 

Lukijana Susinukke Kosolan kiinnostus runoja kohtaan alkoi 1900-luvun työväen runoudesta. ”Sen jälkeen luin vuosikymmen kerrallaan suomalaista runoutta, kunnes päädyin nykyaikaan ja aloin ahmia sitä kaikkea.”

Hän sanoo rakastavansa kieltä itsessään, eikä sen tähden ole erityisen kiintynyt tiettyihin runoilijoihin tai teoksiin: ”Pyrin lukemaan kaiken runouden, minkä saan käsiini. Samaan aikaan pysyn kartalla siitä, mitä nykyään julkaistaan.” Susinukke Kosola uskoo, että kaikki hänen lukemansa sulautuu hänen omiin teksteihinsä. ”Kaikki, mistä innostun tai olen vuosien varrella innostunut, näkyy joka ikisessä tekstissä, jonka tuotan. Teokset, joista en pidä inspiroivat minua enemmän kuin ne, joista pidän.”

Kosolan mielestä avaintekijä suomalaisen runouden kentällä on intohimo: ”Runoilijat ovat äärimmäisen intohimoista porukkaa.” Kaupalliset arvot ovat etusijalla ainoastaan suurissa kustantamoissa, jotka runouden kohdalla keskittyvät entistä enemmän myyviin hahmoihin ja helposti kaupallistettaviin teemoihin. ”Pahimmillaan runoudesta karsitaan todella paljon asioita, jotka tekevät siitä mielenkiintoista, jotta runoudesta saadaan myyvää. Tämä saattaa kuulosta paradoksilta, mutta ei ole. Nykyään runoudesta saadaan myyvää ainoastaan sisällön ulkopuolisilla tekijöillä, kuten kirjoittajan brändillä.”

Runouden kentällä myyntipaineet on sen sijaan suurelta osin unohdettu. ”Ei odoteta suuria myyntimääriä, arvosteluja lehtiin, taloudellista menestystä tai välttämättä edes menestystä lukijoiden parissa. Tämä on vapauttanut runoilijat laittamaan ranttaliksi kaiken, mitä olemme tekemässä.”


”Runoilijat ovat äärimmäisen
intohimoista porukkaa.”

 

Susinukke Kosola pyörittää edelleen vuonna 2013 perustamaansa kustantamoa, Kolera-kollektiivia. Sen toiminta alkoi yhdestä runoilijasta, Kosolasta, ja hänen esikoisteoksensa sekä zinekirjallisuuden julkaisemisesta. Projekti lähti liikkeelle huumorilla ja oli suunniteltu hetkelliseksi.

Sittemmin kollektiivista on kuitenkin kasvanut kirjallinen yhteisö, jonka kautta julkaistaan 6-8 isompaa nimikettä vuodessa. Kolerassa halutaan nostaa esille marginaalisia ääniä ja yhteiskunnallista runoutta. Kollektiivin keväällä julkaisemat runoteokset, Jarkko Jokisen Ajatukseni olisivat kaivanneet ripauksen ruususuolaa, Marko J. Niemen Kuristus ja Niina Oisalon Valaan silmä, pilvinen hai, ovat keskenään hyvin erilaisia. ”Niiden vastaanotto jännittää; yhden traditiot ovat 1960-luvulla ja toisen minuuttinovelligenren ja proosarunon välillä. Kolmas on kokeellinen teos”, Susinukke Kosola sanoo.

Kosola 1Koleran uudet kirjat laatikoissa, valmiina kohtaamaan lukijansa. KUVA: Hanna Hirvonen.

 

Omista teoksistaan Susinukke Kosola toteaa: ”Kun saan jakaa runoni edes parille kymmenelle ihmiselle ja näyttää, mitä olen tehnyt, ja kun joku ymmärtää, se riittää tyydyttämään jakamisen tarpeen. Sitten haluan taas keskittyä kirjoittamaan.” Susinukke Kosolalla ei ole tarvetta olla mahdollisimman luettu. ”Paitsi tietenkin siinä mielessä, että koen kirjojeni olevan poliittisesti tärkeitä.”

Tällaiset asenteet synnyttävät suomalaisen kirjallisuuden kentälle erittäin moninaista poetiikkaa. ”Runous on äärimmäisen elinvoimainen ja moninainen marginaali”, Kosola tiivistää näkemyksensä suomalaisen runouden tilasta. Hänen mielestään on kuitenkin harmillista, että runoilijoiden intohimo kulkee usein käsikädessä köyhyyden kanssa. ”En toivo, että runous pysyisi marginaalissa. Mutta arvostan sitä, että runous elää nykyään todella kauniisti ja monimuotoisesti marginaalisesta asemastaan huolimatta.”

Kosola 5
Runoilija Susinukke Kosola on lukijana ahmija. Hän lukee kaiken käsiinsä saamansa runouden sekä kaikenlaista muuta. KUVA: Hanna Hirvonen.

 

Havaintojen ikuistaja

Runoilija Susinukke Kosolan tiedostoista löytyvät satunnaiset muistiinpanot, hylätyt runot sekä hajanaiset, mutta onnistuneet ajatusten pätkät ja teemat. ”En tuhoa mitään lopullisesti, en ole lopullisuuksien ystävä. Kaikissa runoissa on jotain hyvää: kielikuva, havainto, huomio tai muu yksityiskohta. Leikkaan ne erikseen jättömateriaaleista ja laitan hyvien, yksittäisten kielikuvien kansioon.”

Havainnoin merkitystä runoilijan työssä ei voi olla korostamatta liikaa: ”Kaikki käytännönläheinen, kuten käveleminen, erilaisissa paikoissa käyminen, juttelu ihmisten kanssa, tutustuminen tai opettaminen, ovat minulle tärkeitä. Tavalla tai toisella kaikki se jäsentyy myöhemmin osaksi tekstiä”, Kosola kertoo. ”Minulle kirjoittaminen on uloshengittämistä, mutta jotta voi hengittää ulos, pitää hengittää myös sisään.”

 

INSPIRAATIOTA RUNOIHIN SUOMEN TURUSTA

KIRJAKAHVILA. ”Kirjakahvilasta olen saanut tosi paljon tukea projekteilleni. Sinne on otettu vihkosia ja kirjoja myyntiin ja muutenkin tuettu ruohonjuuritason toimintaa. Kirjakahvila on myös erinomainen, olohuonemainen paikka juoda kahvia, lukea kirjoja ja kirjoittaa omia tekstejä.”

LUONTO. ”Viihdyn luonnossa. Turussa on tosi paljon hienoja, inspiroivia luonnonilmentymiä, kuten Luolavuoren luolat!”

BAR Ö . ”Bar Ö on tuonut Turkuun hämmentävän Berliini-estetiikan, siellä on järjestetty tosi mahtavia runoiltoja viime aikoina. Bar Ö on kotoisa ja siellä on hyvät puitteet järjestää tapahtumia.”

KIRJAN TALO. ”Kirjan talo on kirjallisuuden keskus, jossa olen tehnyt tosi paljon projekteja sekä esimerkiksi pitänyt kursseja, työpajoja ja järjestänyt runotapahtumia. Minulla oli siellä aiemmin myös työhuone.”

 

Havainnoidessaan ympäristöään Kosolalle kerääntyy aina paljon muistiinpanoja. ”Aluksi teen kaikkea”, hän sanoo. Teema, jota runoilija haluaa käsitellä, selkiytyy hiljalleen: ”Kerään hahmotelmia ja alan tehdä ensimmäisiä runoja. Mitä enemmän niitä teen, sitä paremmin minulle konkretisoituu, millainen teos on tulossa.”

 

”En ole lopullisuuksien ystävä.”

 

Tässä kohtaa luova prosessi vaatii tyhjyyttä. Sitä, ettei runoilijan ympärillä ole hälinää; että hän voi maata, tehdä muistiinpanoja, sommitella niitä ja koota kokonaisuuksia. Katsoa rauhassa, mitä tapahtuu, ja samalla rakennella teoksen idealle kehyksiä. ”Sitten, kun kehys on valmis, kaikki runot ja huomiot, mitä maailmasta teen, suodattuvat sen läpi. Alan havainnoida maailmaa yhden pienen linssin läpi”, Susinukke Kosola kertoo. Ajankohtaisena esimerkkinä hän mainitsee tarinakeskeisyyden, joka näkyy myös tässä haastattelussa.

”Kaikki materiaali, mitä tässä vaiheessa syntyy, on käyttökelpoista tekeillä olevaan kokoelmaan tai kokonaan käyttökelvotonta”, runoilija toteaa. Kolmas työvaihe runoteoksen parissa on editointi, Kosolan sanoin ”perse kiinni tuoliin ja työstä” -vaihe. ”Rajaan teoksen, tajuan, mistä siinä on oikeasti kyse, kirkastan sitä. Istun koneelle ja kirjoitan kaiken materiaalin puhtaaksi.”

Sitten runoilija lepää hetken ja katsoo sen jälkeen, miltä työnjälki näyttää. ”Ja tajuan taas kerran, mistä teoksessa on kyse, kirkastan jotain kohtaa – ja ehkä otan askeleen taaksepäin.”

 

”Kaikki jäsentyy myöhemmin
osaksi tekstiä.”

 

Kolmannessa teoksessaan runoilija kuvailee erilaisia ihmiskohtaloita, jotka sijoittuvat Turkuun. ”Niiden pohjalla on aina kokoamani dokumentti.” Susinukke Kosola haastatteli ihmisiä, jotka ovat keskiössä hänen elämässään sekä kuunteli ihmisiä bussipysäkillä, ohimennen. ”Vaikka henkilö olisi mainittu sivulauseessa, konkretia perustuu johonkin kuulemaani ja dokumentoimaani, eikä ole pelkästään keksittyä. Sillä ei välttämättä ole merkitystä lukijalle, mutta itselleni se on tärkeä osa tätä prosessia.”

Runoilija myös opettaa ja pitää työpajoja eri-ikäisille ja -taustaisille ihmisille. Esimerkiksi koulut ovat hyviä paikkoja havainnoida. Kirjassa tarinat ovat lyyrisessä muodossa. ”Enkä ole arvottanut niitä sen mukaan, että olenko kuullut tarinan ohimennen vai syventynyt johonkin ihmiseen, hänen ongelmiinsa tai historiaan”, runoilija kertoo.

 

Riimejä lapsena

Susinukke Kosola tykkäsi kielestä ja kirjoittamisesta jo lapsena: ”Heräsin aina ennen vanhempiani ja rupesin kirjoittamaan loruja tai piirtämään heille jotain. Käsialasta ei saanut selvää, enkä osaa itse enää referoida, mitä kirjoitin. Ne olivat lasten kirjaimia, mutta seassa oli jopa riimejä – tai ainakin niin kerroin vanhemmilleni.”

Koti oli Turun lähiössä. Muutoin runoilija ei nyt halua jutella lapsuudestaan: ”Kun olen kirjoittanut kolmatta kirjaa, olen muuttanut tosi monet lapsuusmuistot teksteiksi. Nyt minusta tuntuu, etten osaa enää kertoa niitä eri tavalla. Joutuisin rikkomaan tarinan, minkä olen rakentanut niiden ympärille.”

Yksi kirjaan liittymätön muisto, joka ei Kosolan mielestä kerro mistään ja on siksi viihdyttävä, runoilijan mieleen kuitenkin tulee: ”Olin oppinut pyöräilemään. Apupyörät oli otettu pois toissa päivänä. Ajattelin olevani hyvä niin hyvä pyöräilijä, että voisin yrittää parkkeeraamista.”

Pihalla oli betonista tehtyjä telineitä. ”Koska luulin, että niihin parkkeerataan pyörällä samalla tavalla kuin autolla, yritin polkea telineeseen. Tietenkin menin siitä yli, lensin pää edellä asfalttiin. Mulla on edelleen yksi arpi päässä.”


Rohkeutta esikuvista

”Muistan lapsenakin tykänneeni siitä, miten kieli toimii. Tämä elämä on ollut kielellä leikkimistä aina”, Susinukke Kosola sanoo. Nykyisin kielellä leikkiminen on olennainen osa hänen työtään. ”Kokeilemisen halu, minkä näen leikkinä, saa minut kirjoittamaan. Kokeilemisen halu on motiivi tälle koko tekemiselle.”

Silloin, kun Susinukke Kosola saa runon valmiiksi, hän tuntee joko tyhjyyttä tai tyytymättömyyttä. ”Jos minusta tuntuu tyhjältä, se tarkoittaa yleensä onnistumista; olen saanut asian muotoiltua niin, että koen sen olevan muoto, jossa sen pitää olla. Vaihtoehtoisesti tunnen outoa, vellovaa, tyytymättömyyttä; vasta myöhemmin tajuan, että runon idea oli huono.” Kosola korostaa, että aina runon valmiiksi saattaminen ei tarkoita sitä, että hänen käsissään olisi hyvä ja valmis runo. ”Joskus se tarkoittaa sen hyväksymistä, että runosta ei ole mihinkään.”

 

”Kokeilemisen halu on voima,
joka saa minut kirjoittamaan.”

 

Koska Susinukke Kosolan haastattelu on osa juttusarjaa, jossa on mukana myös syyrialaisia runoilijoita, kysytäänpä häneltäkin: vaikuttavatko maailman tapahtumat, kuten Syyrian sota, runoihisi?  ”En ole varma”, Kosola aloittaa. ”Aikaisemin sanoin, että jokainen lukemani runo vaikuttaa jollain tavalla, vaikka en pystyisi erittelemään, miten. Samalla tavoin maailman tapahtumat vaikuttavat. Mutta sen sijaan, että kirjoittaisin runoja Syyriasta, antaisin tilaa ihmisille, joilla on kokemusta sieltä, painavaa sanottavaa.”

Susinukke Kosola toimii Turussa Runoviikon hallituksessa. Tapahtuman kautta hänellä on kontakteja runoilijoihin myös kansainvälisesti. ”Sen ansiosta ajatukset pysyvät raikkaina, ristipölyttymistilanteessa.” Kosolalla ei juurikaan ole suomalaisia esikuvia. ”Mutta se, että muualla on ihmisiä, jotka tekevät saman tyyppistä tekstiä, antaa varmuutta. Tiedän, etten ole ihan sekaisin.”

Kansainvälinen yhteisö antaa runoilijalle rohkeutta ja vertaistukea. ”Työskenteleminen ilman mitään saman tyyppistä lähimaillakaan on perin yksinäistä hommaa. On tärkeää, että on olemassa potentiaalista vertaistukea; että olen jonkun tradition hännillä, enkä puhtaasti keksimässä jotain omaa, millä ei ole verrokkiryhmää. Lisäksi muiden tuotannosta saa inspiraatiota: ”Pystyn katsomaan, onko joku tehnyt jonkun asian paremmin kuin minä.”


Lohtua lavalta

Lukiossa alkanut into esiintyä on edelleen tärkeä osa Susinukke Kosolan runoilijuutta. Esiintymisen merkitys on muuttunut vuosien myötä samoin kuin kirjoittamisen ja julkaisemisen. ”En enää usko runojen maailmaa muuttavaan voimaan. Myöskään tarve tulla nähdyksi ja ymmärretyksi ei ole enää motiivini.” Nykyään myös esiintyminen palautuu hänen kohdallaan kysymykseen, miksi juuri runous: ”Koska runous on hauskaa ja pystyy tavoittamaan sellaisiakin asioita, mihin mikään muunlainen ilmaisu ei pysty!”

Kosola 7_kuva_Timur_Yilmaz
Susinukke Kosolalla esiintyminen on yksi tapa jakaa kielen riemu. ”Mutta se ei tarkoita, että aiheet olisivat välttämättä kovinkaan kevyitä, vaan ne aiheet voivat olla myös todella raskaita”, runoilija sanoo. KUVA: Timur Yilmaz.

 

Tietysti esiintyminen merkitsee myös jakamista. Moni kuulija on saanut Kosolan teksteistä lohtua – löytänyt niistä itsensä ja tajunnut, ettei ole yksin tässä maailmassa. Tällaista palautetta runoilija ei alun perin odottanut. ”En ollut ajatellut, että jollekin olisi lohdullista nähdä itsensä teksteissä, se ei suoranaisesti ollut motiivini kirjoittamiselle. Mutta sellainen lieveilmiö on tullut, ihmiset ovat kiittäneet siitä.”

 

Kriittisin ottein esikoisesta

Viimeksi Susinukke Kosola kirjoitti kolmannen teoksensa viimeisen luvun. Siinä hän keskittyy pohtimaan tekstin kirjoittamisen ja kirjan julkaisemisen syitä. ”Pohdin, mitkä ovat kenenkin motiivit tilanteessa, jossa kirjoittaja on laittanut jotain paperille ja sitten lukija lukee sen.”

Kirjailijana hän on halunnut saattaa tilanteen ihmisten eteen. ”Vaikka harvoin ihmiset myöntävät sitä näin monimutkaisena prosessina: että mitä minä hain sillä, että haluan näyttää juuri nämä asiat lukijalle.”

Joskus tulevaisuudessa Nimensäkokoiset muuttuu muistoksi lukijoiden mielissä. Viimeisessä luvussa on myös ehdotuksia siitä, mitä muistolla voi tehdä. ”Siitä, millaisiin erilaisiin käyttötarkoituksiin muiston teksteistä voi valjastaa. Varmuuden vuoksi, jos ihmiset eivät yhtäkkiä tajua, että voivat käyttää sitä muistoa johonkin”, Kosola virnistää.

Työn alla oleva kirja julkaistaan näillä näkymin ensi keväänä. Viimeisen luvun pohdinnat palautuvat Kosolan esikoisteokseen. Siihen kirjaan, jossa runoilija kirjoitti itsensä näkyväksi. ”Nyt problematisoin identiteettini politisoinnin. Halusin kirjoittaa kirjan, joka politisoisi identiteettini ja on sillä tavalla tunnustuksellinen. Samalla halusin kertoa politisoinnin prosessista ja kyseenalaistaa sen.”

”Mutta sen takia se on kirja, että se ei oikein toimi tällä tavalla avattuna.”

 

 

Susinukke Kosolan runoja Kosmissa:

”ainoa tapa tienata rehellisesti…”

Kurkkasin sinusta kuin ovisilmästä

Jollekin

Minulle merkitsisi todella paljon jos muistaisit tämän tekstin vielä aamulla

”lapsuuden muistot ovat metrejä alempaa…”

 

 

 

 

saation logo

Kommentoi:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *