RUNOAKTIIVI LIIKKEELLÄ

THE WORLD MIRROR / SPECIAL CASES
27.6.2017

Rauma on yksi pysäkki Runoyhdistys Nihil Interitin kevätkiertueella. Runoilija Tommi Parkko astuu yleisön eteen ja lukee meille kolme runoaan, yhden jokaisesta kokoelmastaan. Koska Parkko on runoaktiivi, hän tekee runouden eteen muutakin kuin lukee ja kirjoittaa sitä. Suomen itsenäisyyden juhlavuonna hän istuu bussin rattiin ja kyyditsee runoilijajoukkoa ympäri Suomen – tarkoituksena viedä runoutta uusille yleisöille.

Hanna Hirvonen, teksti ja kuvat

 

Suomen itsenäisyys on satavuotias. Pyöreät lukemat ajavat runoilija Tommi Parkon tien päälle. Hän istuu auton rattiin kotikaupungissaan Turussa ja ottaa kyytiin bussilastillisen muita runoilijoita. Mukana ovat muiden muassa proosarunoilija Marsalkka Kallas (Merita Berg), jonka teksteissä liikutaan alamaailman epäilyttävissä bisneksissä sekä Anja Erämaja, joka lavalla yhdistelee runoihinsa draamaa, improvisaatiota ja standupia.

Kaiken kaikkiaan kyytiin nousee lähes kaksikymmentä suomalaista runoilijaa. Kyseessä on Runoyhdistys Nihil Interitin Runoutta! -hanke, Suomen itsenäisyyden juhlavuonna kahdesti tehtävä kiertue, jota Tommi Parkko koordinoi. Haluna on viedä runoja sellaisiin paikkoihin, joissa niitä muutoin kohtaa vain harvoin, eli päivisin yläkouluille ja iltaisin baareihin.

 

Haluna on viedä runoja
yläkouluille ja baareihin.

 

Matkan alkajaisiksi runobussi kävi Turun lähiseudun pienissä kunnissa. Parkko kyyditsi runoilijoita kouluille, mutta ehti itsekin mukaan kahteen luokkaan. Tunnelma 8. luokkalaisten keskuudessa oli keskittynyt. Nuoret kuuntelivat tiiviisti kertomuksia runoilijan työstä ja runojen luentaa. ”Mallit, joita kouluissa tavallisesti tarjotaan, ovat aika selkeitä töitä: insinööri, lääkäri ja opettaja -tyyppisiä juttuja”, Parkko kertoo kiertueen lähtökohdista. ”Me kerroimme siitä, mitä runoilijat tekevät, mikä mukana olevia runoilijoita kirjoittamisessa kiinnostaa, ja miksi he kokevat työnsä tärkeäksi. Toisaalta kerroimme myös, että jos haluaa tienata hyvin, tämä ei ole ala, johon kannattaa hakeutua.”

 

RUNOYHDISTYS NIHIL INTERIT

Runoyhdistys Nihil Interit ry on runon kirjoittajien ja lukijoiden yhteisö, jonka perustivat runoilijat Tommi Parkko ja Markus Jääskeläinen vuonna 1993 Turussa.

Runoyhdistyksen tavoite on edistää suomalaisen runouden kirjoittamista, lukemista ja esittämistä sekä keskustelua runoudesta.

Nihil Interit julkaisee Suomen ainoaa runoudelle omistautunutta lehteä Tuli&Savua ja ylläpitää digitaalisen runouden sivusto Nokturnoa.

Lisäksi yhdistys palkitsee vuosittain mielestään parhaan runoteoksen ja -teon.

 

Illalla lavalle

Bussin saapuessa Raumalle on ehättänyt tulla ilta. Vastassa keskustan baarissa on Nina Rintala, kaksi kokoelmaa julkaissut ja kolmattaan työstävä paikallinen runoilija. Koska vuorossa on iltaklubi, ja koska Rintala on Rauman ensimmäisen lavarunoustapahtuman, Runojamien, luoja, hän on Parkolle luonteva yhteistyökumppani. Rintala on järjestänyt tilan ja kutsunut esiintyjiksi myös paikallisia runoilijoita.

Ilta on hyvä esimerkki siitä, miten runoaktiivi Suomessa toimii: yhteistyössä muiden runoilijoiden kanssa, vapaaehtoispohjalta ja rakkaudesta marginaaliseen kirjallisuuden lajiin, jonka lukijakunta on Suomessa aina ollut pieni. ”Koen tämän tärkeäksi, koska näin uudetkin ihmiset pääsevät runouden lähettyville lukijoiksi, esiintyjiksi ja kirjoittajiksi. Runouden tilanteen parantaminen on motiivini”, Tommi Parkko sanoo.

Tommi ParkkoTommi Parkko on runoaktiivi, joka on esittänyt runojaan 1990-luvalta asti. Nykyisin osa hänen työtään on järjestää keikkamahdollisuuksia muille runoilijoille.

IMG_5113Raumalla runobussia vastassa on paikallinen runoilija Nina Rintala. Hän työstää kolmatta kokoelmaansa, mutta ehtii pyörittää kaupungin omaa runotapahtumaa, Runojameja.

 

Tommi Parkko lukee runojaan ensimmäiseksi. Runoaktiivi on julkaissut tähän mennessä kolme omaa runoteosta. Ensimmäinen niistä on Lyhyt muisti, meri (1997). Esikoisen jälkeen ovat ilmestyneet Sileäksi puhuttu (2004) ja Pelikaani (2011). Raumalla Parkko lausuu yleisölle runon jokaisesta kokoelmastaan.

Kiertueet ja tapahtumat ovat yksi osa Tommi Parkon työtä. ”Minulle aktivismi tarkoittaa sitä, että kirjoitan runoja, opetan runojen kirjoittamista, toimin runoyhteisöissä – etenkin Nihil Interitissä – sekä organisoin runouteen liittyviä tilaisuuksia,” aktiivi sanoo. Hänelle runous on kiinteä osa arkea, mitä se on ollut jo parikymmentä vuotta.

 

Käänteitä ja kaupunkeja

Suomalaisen runouden kenttä näyttää nykyisin aivan toiselta kuin se vaikkapa 1980-luvulla näytti: ”runous on elinvoimainen ja intohimoinen marginaali”, luonnehti runouden tilaa runoilija Daniil Kozlov (kun häntä hiljattain haastattelin). Runoilija Teemu Manninen kuvailee teoksessaan Six Finnish Poets (2013) 1980-luvun olleen runoudelle ankeaa aikaa. Neljästä viiteen kustantamoa hallitsi julkaisutoimintaa Suomessa; vuosittain ilmestyi vain muutamia runokirjoja. Silloin ei myöskään nautittu runotapahtumien perinteestä. Todellinen keskustelu runoilijoiden väliltä ja keskustelu runoudesta puuttuivat.

Sitten, 1990-luvulla, runous ikään kuin syntyi Suomessa uudelleen – erilaisena Helsingissä ja Turussa. Tässä haipakassa, molemmissa kaupungeissa, oli mukana myös Tommi Parkko. Hän alkoi vuosikymmenen alussa edistää runouden asiaa, koska koki, että olemassa olevat järjestöt eivät nostaneet runoutta esiin riittävän monipuolisesti.

”Mielestäni runoutta on vaikeaa ja tarpeetonta määritellä. Runouden kentän monipuolisuus, runouden monimuotoisuus sekä aktiivinen toiminta runouden eteen ovat tärkeämpiä kuin tietynlaisen runouden propagoiminen”, Tommi Parkko sanoo.

 

KAHTEEN SUUNTAAN 1990-LUVULLA

Turussa versoi runojen lukutilaisuuksia ja pieniä kirjallisuusjulkaisuja. Etulinjassa runouden asialla olivat vuonna 1993 perustettu Runoyhdistys Nihil Interit sekä yhdistyksen julkaisu Tuli&Savu, jonka – senkin – perustivat runoilijat Tommi Parkko ja Markus Jääskeläinen.

Turku tuli tunnetuksi katurunoudesta ja runouden yhdistämisestä performansseihin. Suuntaa ruokkivat pienet kustantajat, baarit, syke ja viina. Runopiireissä oli mukana huumoria.

Helsingissä runoilijat ottivat haltuunsa satavuotiaan kulttuuriyhdistyksen, Nuoren Voiman Liiton, ja liiton Nuori Voima-lehden. Runoilijat toivat Suomeen post-strukturalistista teoriaa Ranskasta ja yhdistelivät runoutta akateemisiin kirjallisuuden opintoihin.

Helsingissä runoilijat löysivät yhteistyön tapoja kustantamoiden kanssa ja alkoivat järjestää korkean luokan kirjallisuustapahtumia.

Helsingissä runoilijat osoittivat pystyvänsä työskentelemään merkittävissä kulttuuri-instituutioissa, ja että runoutta voi opiskella vakavasti. Turussa runoilijat puolestaan ottivat runouden osaksi arkea ja näyttivät, että runous voi elää riippumatta kriitikoista, kustantamoista – tai muidenkaan mielipiteistä.

Lähde: Six Finnish Poets, Teemu Manninen, toim., 2013.

 

”Nykyisin runouden eteen tehdään töitä eri puolilla Suomea, eikä sen levittäminen ei ole parista toimijasta kiinni tai pariin paikkaan keskittynyttä”, Tommi Parkko sanoo. Runouden ympärillä on toimintaa – Helsingin ja Turun ohella – ainakin Tampereella, Oulussa ja Lahdessa. Ja pari vuotta on ollut Raumallakin. ”Runous kuuluu alueellisesti monessa paikassa”, Parkko luonnehtii. ”Toiminta ja yhteisöt ovat aina omanlaisiaan”, hän jatkaa. ”Helsingissä runouteen liittyvä toiminta on keskittynyt perinteisesti Nuoren Voiman Liittoon, jossa on palkattua henkilökuntaa. Turussa runoilijat järjestävät toiminnan itse, talkoovoimin.”

Runokiertueella mukana oleva runoilija Harri Hertell on Parkon mielestä loistava esimerkki suomalaista runokenttää rakenteellisesti uudistaneista henkilöistä. ”Hänen perustamansa kollektiivi, Helsinki Poetry Connection, on opettanut yhdelle sukupolvelle, kuinka runoutta voi kuunnella ja esittää.”

 

Runouden arvo laskussa?

Runoja julkaistaan nykyisin paljon, sillä erityisesti internetin myötä lähes kaikilla on siihen mahdollisuus. ”Runouden monipuolistuminen räjähti, kun kustantamisen kenttä laajeni”, Parkko toteaa. Suosiotaan ovat kasvattaneet kirjojen julkaisemiseen keskittyvät osuuskunnat ja omakustantaminen. ”Mutta suurten, vakiintuneiden kustantajien julkaisemien runoteosten määrä on vähentynyt”, Parkko huomauttaa. ”Tällä hetkellä kiinnostavin runous tulee muilta kuin suurilta kustantajilta.”

 

NOPEAT MUUTOKSET TARTTUIVAT RUNOON

Suomalainen runous on uteliasta, leikkisää, rajoja kokeilevaa ja niitä rikkovaa. Aiemmin suosiossa olleet loppusoinnut, runomitta ja riimit katosivat täkäläisestä runoudesta 1950-luvulla. Runoilijat intoutuivat mukaan moderniin liikkeeseen, jonka suuntia näyttivät runoilijat Ezra Pound ja T.S. Eliot Englannista käsin, kirjoittaa runoilija Teemu Manninen teoksessaan Six Finnish Poets (2013).

Suomalaisen runouden kentällä ei ole yhtä oikeaa tyyliä kirjoittaa, Manninen jatkaa. Kaikenlaiset äänet ovat arvostettuja; oikeastaan runous on kirjallisuuden laji, joka pakenee määritelmiä. Runouden parissa on lupa vaellella ja haaveilla siitä, mitä kaunokirjallisuus, myös proosa, voisi tulevaisuudessa olla.

Manninen selittää runouden monimuotoisuutta yhteiskunnan nopeatahtisella muutoksella. 1960-luvulla Suomi oli maatalousvaltainen yhteiskunta, mutta kaupungistui nopeasti. 1990-luvulle tultaessa Suomi jo kuului teknologisen kehityksen edelläkävijöihin maailmanlaajuisesti. Samalla tavoin kirjallisuuden tyylisuunnat, jotka muualla kehittyivät vuosisadan, kiisivät Suomessa ohi vuosikymmenessä.

 

Siihen, että yhä suurempi osa runokirjoista tulee pienkustantajien kautta, runoaktiivi suhtautuu osittain varauksella. ”Pienten kustantamojen kirjat eivät leviä yhtä laajasti kuin suurten. On paljon runokirjoja, joita on vaikea löytää”, Tommi Parkko sanoo. Hän ynnää, että runouden arvo on laskussa: ”Runoutta julkaistaan niin paljon, että se on hieman menettänyt arvoansa. Tilanne on paradoksaalinen: runokirjojen julkaiseminen on helpompaa kuin koskaan, mutta samalla vaativan runouden julkaiseminen on aiempaa vaikeampaa.”

Kansalliskirjaston tietokanta Fennican mukaan Suomessa ilmestyy vuosittain noin 500-600 runoteosta. ”Niistä Nihil Interitin runokilpailuun lähetetään noin 60-80 teosta”, Tommi Parkko kertoo. ”Taiteellisesti merkityksellisten runoteosten määrä vuotta kohden on noin sata”, hän arvio. ”Esimerkiksi 1950-luvulla samoilla kriteereillä löytyi vuosittain vain 10-15 runokokoelmaa.”

 

”On paljon runokirjoja,
joita on vaikea löytää.”

 

Proosa on – runouden kustannuksella – lyönyt läpi kustantamoissa, mutta myös lukijoiden mielissä. ”Kun suomalainen ajattelee, mitä kirjallisuus on, hän ajattelee proosaa. Runous on siis sivulauseessa, mikä on hankala tilanne, negatiivinenkin”, Parkko sanoo. Suuri osa runouden eteen tehtävästä työstä on nykyisin talkootyötä, eikä kehitys juuri paranna runoilijoiden ansainnan mahdollisuuksia. ”Esimerkiksi apurahojen tuleminen runoilijoille voi olla tällä hetkellä laskussa, koska vakuuttavat kustantajat ovat vähentyneet runokirjojen julkaisijoina.”

Tällaisessa tilanteessa runouden näkyvyys voi kaiken kaikkiaan vähentyä. Runoaktiivi ei jää harmittelemaan negatiivisia kehityskulkuja. ”Asialle täytyy nyt pyrkiä tekemäänkin jotain”, hän toteaa. ”Tarvitaan aktiivista toimintaa runouden eteen – konkreettisia asioita, joihin runoudesta kiinnostuneet voivat itsekin osallistua. Itse kirjoitan tällä hetkellä tietokirjaa niille, jotka eivät vielä tiedä pitävänsä runoudesta.”

IMG_5101

 


Lavarunous muodissa

Runouden yleisö jakautuu nykyisin esimerkiksi iän, yhteiskuntaluokan, sukupuolen, elämäntyylin tai muiden seikkojen perusteella useisiin erilaisiin yleisöihin. Runoyhteisöissä on huomattu, että näitä yleisöjä tavoittaa erityisillä, niille suunnatuilla keinoilla. Myös runouden kentällä on muoti-ilmiöitä, ja tällä hetkellä suosiossa on lavarunous. Sen myötä 20-30-vuotiaat ovat löytäneet runouden, etenkin pääkaupungissa. ”Helsingissä on paljon tilaisuuksia, joissa tätä ikäryhmää on paikalla paljon”, Parkko sanoo. ”Ja se on hyvä saavutus.”

 

Runouden yleisö jakautuu
useisiin erilaisiin yleisöihin.

 

Tommi Parkko on esittänyt runoja 1990-luvun puolivälistä saakka. Kokoelmia työstäessään hän kirjoittaa aina mukaan myös sellaisia runoja, jotka sopivat ääneen luettaviksi. Suunnitelma siitä, että runo menee lavoille, vaikuttaa aina tekstiin: ”Haluan runoon eläytymispisteitä ja koukkuja, jotta kuulija pääsee kiinni runoon, ja jotta hänen mielenkiintonsa pysyy yllä. Lavarunoissani on usein minäkokija ja tarina.”

Runon kuuleminen ja lukeminen ovat erilaisia prosesseja. Lukiessa voi aina palata taaksepäin, lavalta runo kuuluu vain kerran. ”En kuitenkaan pyri esittämään runoja, jotka olisivat täysin ymmärrettäviä. Mielestäni tärkeää on luoda tunnelma. Äänteellisyys on minulle tärkeää.”

 

Rakenteita luomassa

Tommi Parkko sanoo julkaisseensa runokokoelman seitsemän vuoden välein. ”Tahtini kirjoittavana runoilijana on aika hidas. Muu tekeminen vie voimavaroja ja aikaa kirjoittamiselta.” Parkko oli Nihil Interitin puheenjohtajana vuodet 2014-2016. Pesti siirtyi seuraavalle maaliskuussa. ”Sen jälkeen olin pari viikkoa hämmentynyt, koska minulla oli niin paljon aikaa kirjoittaa”, nykyisin runoyhdistyksen taloudesta vastaava runoilija sanoo.

Vauhdikas elämä kuitenkin sopii hänelle: ”En halua ainoastaan kirjoittaa. Jos olisin jossain kirjoittamassa kuukausikaupalla, siitä ei tulisi mitään. Kolme viikkoa yhteen menoon kirjoittamista on minulle maksimi, jonka jälkeen täytyy tehdä jotain muuta.” Runokokoelmien ohella runoaktiivi on kirjoittanut runojen kirjoittamisen oppaita: Kirjoita runo! Opas aloittelevalle runoilijalle (2011), Runouden ilmiöitä (2012) sekä Intohimoa ja millimetripaperia (2016).

”Luon rakenteita”, Parkko tiivistää työtään runouden eteen. Yhtenä esimerkkinä mies mainitsee Turussa järjestettävän Runoviikon, jonka teema vaihtuu vuosittain. Kun tapahtuma tämän vuoden marraskuussa pidetään jo 17. kerran, teemana on valta. ”Ajatus on, että kun perustan tapahtuman tai yhdistyksen, niin pitemmällä aikajanalla niissä syntyy runoutta edistävää vuorovaikutusta.”

Kun Parkko työskenteli läänintaiteilijana Turussa 2000-luvun alussa, hän vastasi tapahtuman järjestelyistä osana päivätyötään. Tämän jälkeen vastuu siirtyi Runoviikko ry:lle, jonka puheenjohtaja on tällä hetkellä runoilija Juha Kulmala. ”Tänä vuonna omalla vastuullani on vain yksi kurssi Kirjan talolla”, runoaktiivi sanoo.

 

Suomen ensimmäinen runolinja

Raumalta Nihil Interitin kevätkiertue jatkoi muihin Suomen kaupunkeihin: runobussi liikkui Poriin, sitten Tampereelle, Lahteen, Järvenpäähän ja Helsinkiin. Matkasi yhteensä viikon verran ja tavoitti sinä aikana arviolta muutama tuhat ihmistä – päivisin kouluilla ja iltaisin klubeilla.

Vastaava kiertue tehdään myös syyskuussa. Tuolloin lähtö on kuun puolivälin paikkeilla Joensuusta. Bussi ajaa Itä-Suomesta etelään. ”Lokakuussa käymme pienemmällä autolla Lapissa.” Matkan aikana runoilijat puhuvat yleisöille runon tulkitsemisesta. ”Puhumme runon ymmärtämisen haasteesta. Moni kokee, että runoa pitää ymmärtää. Mutta aina ei tarvitse, vaan sen tunnelma voi olla tärkein.”

 

”Runobussi matkasi viikon ja
tavoitti muutama tuhat ihmistä.”

 

Ennen Raumalta lähtöään Parkko nakkaa käteeni esitteen. ”Siinä on vielä yksi projekteistani”, hän sanoo. Runoaktiivi on vetänyt Jamilahden kansanopiston kirjoittajalinjaa vuodet 2005-2009, ja uudelleen viime syksystä alkaen. Lisäksi hän opettaa Turun yliopistossa luovaa kirjoittamista, ja opettamisesta hän saa elantonsa.

Nyt Tommi Parkon on tarkoitus aloittaa opettamisen saralla uutta: runolinja Jamilahden kansanopistossa – siitä esite kertoo. ”Runolinjalla opiskellaan pelkästään runoutta, noin 800 tuntia lukuvuoden aikana.” Jos opiskelijoita tulee riittävästi, kurssi toteutuu. Kyseessä on Suomen ensimmäinen koko lukuvuoden mittainen runokoulu.

 

 

 

saation logo

Kommentoi:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *