RUNOJA KAHDESTA KOTIKAUPUNGISTA

THE WORLD MIRROR / WINDOWS
4.8.2017

”Kaupunkeihin liittyy intohimoa ja polttavaa kaipausta / niiden katuja ja valoja kohtaan / voi tuntea rakkautta ja hurmiota…”, kirjoittaa Samara Alkafagi. Hän on helsinkiläistynyt syyrialaisnainen, joka työstää tällä hetkellä ensimmäistä runoteostaan. Runoissa liikutaan entisessä ja nykyisessä kotikaupungissa, Damaskoksessa ja Helsingissä.

 Hanna Hirvonen, teksti ja kuvat


Syyrian pääkaupunki Damaskos tuo ensimmäiseksi mieleen suihkulähteet: ”Veden pulputus kuului heti aamusta alkaen. Kotona oli sisäpiha, jossa äiti käynnisti suihkulähteen joka aamu, laittoi siihen jasmiinia, tuoksua tuomaan, ja valmisti aamukahvin. Myös isä ja sisarukset tulivat ulos kahville”, Samara Alkafagi kertoo.

Alkafagi on parikymmentä vuotta sitten helsinkiläistynyt syyrialaisnainen, jonka intohimo – tai oikeammin sanottuna tapa olla olemassa – on runojen kirjoittaminen.

Alkafagi 1Samara Alkafagi on luontoihminen. Hän ruokkii päivittäin lintuja ja oravia parvekkeella tuodakseen luonnon mahdollisimman lähelle itseään.

 

Tällä hetkellä runoilijan työn alla on ensimmäinen kokoelma, jossa liikutaan Alkafagin entisessä ja nykyisessä kotikaupungissa, Damaskoksessa ja Helsingissä. Viimeksi mainitussa runoilijaa viehättävät ainakin pihanurmikko, jossa Alkafagi kulkee mielellään avojaloin, sekä parvekkeella vierailevat linnut.

Kirjoittajalleen rakkaita pääkaupunkeja käsittelevät runot, Jumalallisen rakkauden aakkoset ja Helsinki on kirjoitettu Suomessa vuosituhannen alussa. Ne löytyvät myös näytepaketista, jota Alkafagi aikoo lähettää kustantamoihin. Sinä lahjoitit minulle äitiyden ja minä perin sinulta / olemassaolon jatkuvuuden, Alkafagi kirjoittaa Damaskokselle. Olen väsynyt ja sydämeeni koskee / tarvitsen lämpimän sylin / suostutko olemaan minulle / äitini ja isäni, hän puolestaan kysyy Helsingiltä.

Molemmat runot saattoivat syntyä Helsingissä läheisen joen rannalla, jossa Alkafagi usein kynäilee. Tai sitten sellaisena yönä, kun nainen havahtui hereille: ”Kun torkahdan, mieleeni tulee usein runo. Silloin havahdun, otan kynän ja paperia ja kirjoitan sanat ylös”, Alkafagi sanoo. Nainen tarjoaa arabialaista kahvia ja kertoo mielellään lisää Damaskosta ja Helsinkiä käsittelevien runojen synnystä.

 

Ikävä kotiin helpotti Helsingissä

Samara Alkafagin lapsuus ja nuoruus menivät Damaskoksen tuoksuissa ja tunnelmissa. Hän jätti kaupungin vuonna 1989, avioiduttuaan irakilaisen miehen kanssa. Alkafagin tarkoitus oli oleilla Irakissa vain lyhyen aikaa; ”Tuolloin naapurimaassa oli helppo vierailla, vain henkilökortin esittäminen rajalla riitti.” Alkafagi kuitenkin päätyi asumaan Irakiin. ”Minusta tuntui kuin minut olisi revitty juuriltani, kuin olisin menettänyt palasen sielustani.”

Elämää Irakissa varjosti uhka Yhdysvaltojen hyökkäämisestä maahan. ”Näytti selvältä, että niin tapahtuu”, Samara Alkafagi muistelee. ”Lisäksi aviomiehellä oli ongelmia viranomaisten kanssa, poliittisia erimielisyyksiä. Myös siitä johtuen meidän oli lähdettävä muualle.”

Alkafagi 4

Alkafagi 2

Alkafagi 5

 

Aviomies ei halunnut muuttaa Syyriaan, ja pariskunnan valinta oli suunnata Suomeen. Näistä tapahtumista on kulunut jo neljännes vuosisata. ”Poika oli silloin tuon ikäinen”, Alkafagi sanoo ja osoittaa olohuoneen hyllyssä olevaa valokuvaa pienestä lapsesta. Tässä kohtaa hän hämmästyy itsekin: hän on tosiaan asunut Suomessa jo 25 vuotta!

Suomen vuodet ovat olleet hyvää aikaa. ”Kun tulin Helsinkiin, sain helpotusta kipuun ja tuskaan, eli tunteisiin, jotka aiheutuivat Damaskoksesta lähtemisestä.” Sittemmin Alkafagi on suorastaan rakastunut Helsinkiin. Tunteet Suomen pääkaupunkia kohtaan – keskeisimpänä ehkä kiitollisuus – näkyvät Alkafagin runoissa: Kun kadotin isänmaani / tulin etsien isänmaata / ja löysin sinut joka lepäät / virtojen törmällä / ylpeänä / lämpimänä, hiljaisena / kuin lempeä äiti…

 

Runoja ja käännöksiä kirjaksi asti

”Suomi on tunnustanut ihmisyyteni”, Samara Alkafagi toteaa. Näin hänet saa tuntemaan erityisesti uskonnonvapaus. ”Se, mihin kukakin uskoo tai mitä kukakin palvoo, on jokaisen henkilökohtainen valinta”, Alkafagi kokee. ”Ihmisyys tulee ensin, eikä uskonto määritä ihmisen kohtaloa.”

Alkafagi kirjoittaa runoja, koska niiden kautta hänen on helpointa ilmaista tunteitaan ja ajatuksiaan. Entisestä ja nykyisestä kotikaupungista kertovat runot vetoavat edelleen hänen omiin tunteisiinsa. ”Myös lukijat ovat vaikuttuneet niistä”, Alkafagi tietää.

 

Suomennoksia on kertynyt niin paljon,
että niistä kannattaa koota kirja.

 

Runojen alkuperäiskieli on arabia. Vuosien varrella tekstejä on suomentanut Sari Kuustola, Syyriaa ja arabialaista kulttuuria läheisesti tunteva ystävä. Hiljattain ystävykset myös huomasivat, että suomennoksia on kertynyt jo niin paljon, että niistä kannattaa koota kirja. Runokokoelmasta suunnitellaan kaksikielistä, mukaan valittavat runot halutaan painaa suomeksi ja arabiaksi. Alkafagi on myös esittänyt runojaan eri puolilla Helsinkiä, etenkin monikulttuurisissa tilaisuuksissa.

 

Runojen viesti: kaikki yhtä arvokkaita

”Syyria on minulle rakkauden maa, ja siellä kirjoitin etupäässä rakkausrunoutta – kirjoitin muun muassa kauneudesta ja jasmiinin tuoksusta”, Alkafagi sanoo. ”Suomessa aloin ottaa enemmän kantaa asioihin runojeni kautta.”

 

”Syyriassa kirjoitin etupäässä
rakkausrunoutta.”

 

Samara Alkafagi on luontoihminen ja antaa esimerkin siihen liittyen. ”En pysty tekemään pahaa edes muurahaiselle. Kun kävelen metsässä, hypin oikealle ja vasemmalle, jotten astuisi muurahaisten päälle. En halua pahaa kenellekään ja runoissani haluan tuoda esille ajatusta, että me kaikki olennot olemme yhtä arvokkaita.” Runoilija huomauttaa, että meillä ihmisillä olisi paljon opittavaa muilta lajeilta. ”Eläimet tekevät raakuuksia vain nälkänsä takia; ihmiset myös siksi, että joku toinen on heidän mielestään jollain tapaa vääränlainen.”

Alkafagi vieroksuu erityisesti eri uskontokuntiin kuuluvien ihmisten keskinäistä taistoa: ”En hyväksy rikoksia, joita Arabimaissa tehdään uskonnon nimissä. Ihmisarvon pitäisi olla arvoista korkein; mielestäni uskonnot ovat olemassa täydentääkseen moraalikäsitystä”, Alkafagi pohtii. ”Eri uskontokuntiin kuuluvien ei pitäisi taistella siitä, mikä uskonto on paras”, hän jatkaa. ”Jumala ei kysyisi keneltäkään ”mitä uskontoa sinä edustat?” vaan ”mitä sinä olet elämässäsi tehnyt?””

 

Muistojen Syyriassa ei ole sotaa

Samara Alkafagin Syyria oli hyvin erilainen kuin Syyria, jonka uutiskuvista nykyisin näemme. Kun Alkafagi asui synnyinmaassaan, siellä oli rauhallista ja ihmiset voivat pääsääntöisesti hyvin. Alkafagi kuvailee, että kaikki lapset olivat koulussa ja että vähäosaisista pidettiin huolta. Syyria otti vastaan muualta tulevia pakolaisia. ”Niinä vuosina, jotka Syyriassa asuin, ei myöskään ollut eri uskontoihin perustuvaa jaottelua, esimerkiksi jaottelua sunni- tai shiiamuslimien välillä. Kaikki olivat yhtä. Tai vaikka kullakin oli oma paikkansa rukoilla, isänmaa oli yhteinen.”

 

Syyria otti vastaan muualta
tulevia pakolaisia.

 

Näiden muistojen valossa ei ole ihme, että Samara Alkafagin runoissa Syyria on kaunis. ”Vaikka ajattelen olevani maailman kansalainen, mikään paikka ei tule koskaan olemaan minulle yhtä rakas kuin Damaskos”, hän sanoo ja kirjoittaa: sydämeni on sykkinyt appelsiini- ja sitruunapuittesi alla / olen iloinnut Fairuzin sävelistä sinun kahviloissasi / sinussa on murtumiseni, voittoni, rakkauteni / ja hulluuteni…

Ja kuuluihan Damaskoksen aamuihin myös kardemumman tuoksu. Kahvi, jota aamuisin nautittiin, oli tällä arabimaissa suosiossa olevalla mausteella höystettyä. Aamuisten hetkien taustalla soi musiikki. ”Syyriassa kaikki kuuntelevat Fairuzia (kuuluisa libanonilainen laulaja)”, Alkafagi sanoo. ”Kukaan ei halunnut lähteä töihin tai muualle ennen kuin oli kuunnellut hänen ääntään.”

Hänen tämänhetkisistä toiveistaan ehkä suurin on päästä käymään kotimaassaan. Viimeksi se tapahtui vuonna 2009. Ja jos siihen tulisi mahdollisuus, Alkafagi riisuisi, ensimmäisenä tekonaan kotimaassaan, kengät jalastaan ja suutelisi maata.

 

*****

Samara Alkafagin kahden
kotikaupungin runot Kosmissa:

Jumalallisen rakkauden aakkoset
Helsinki


Lue myös Alkafagin runo, jossa runoilija paljastaa, kenelle hän kirjoittaa:

” En ole kirjoittanut hyvinvoivalle sivistyneistölle…”

Kommentoi:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *