RUNOJA RAUNIOIDEN ALTA

THE WORLD MIRROR / POET’S IDENTITY CARD
20.9.2017

Syyrian hallitus pyrkii hiljentämään vapaan sielun, hänen sanansa. Runoilija Aref Hamza pakeni kotimaasta. Hänen Syyriassa näkemänsä, kuulemansa ja kokemansa ei kuitenkaan ole jättänyt rauhaan. ”Hahmot, jotka ohjaavat minua runouden tiellä, elävät edelleen siellä kaukaisessa paikassa”, Hamza sanoo. Palkittu runoilija kirjoittaa – nykyisinkin – elämästä sodassa, raunioissa, paossa…

Hanna Hirvonen ja Shurouk Hammoud, teksti

 

Kun tekstin ensimmäinen versio on pöydällä, Aref Hamza jättää sen siihen. Palatessaan runonsa luokse hän katsoo sitä kriittisesti. ”Poistan kaiken, mikä ei ole runoutta.” Sama kuvio toistuu kerran, usein toisen ja kolmannen. Kun teksti lopulta tuntuu valmiilta, runoilija haluaa olla itsekseen ja lähteä ulos. ”Tunnen suunnatonta tarvetta juosta. Jos jäisin taloon runoni kanssa, tuntisin sen loukkaavan yksinäisyyttäni.”

Hamzan runot ovat teräviä kuvia raakuuksista ja kärsimyksestä – niin teräviä, että ne eivät jätä lukijankaan mieltä rauhaan. ”Elin rankkoja aikoja diktatuurin alaisena – elin pakolaisena myös kotimaassani Syyriassa. Vie aikaa löytää elämäntapa, joka on vapaa tuskasta, jota kirjoitan ja jolla satutan lukijoitani.”

Aref Hamza kasvokuvaAref Hamzan kahdeksas runoteos ilmestyy pian. ”Hahmot, jotka ohjaavat minua
runouden tiellä, elävät edelleen Syyriassa”, runoilija sanoo.

 

Syyrialaisrunoilija Aref Hamza asuu nykyisin Saksassa, jonne hän pakeni Syyrian sotaa. Ympäristö vaikuttaa aina runoilijaan. Uudessa paikassa ja uusissa kokemuksissa runous muuttuu väistämättä. Hamzan kohdalla pakeneminen vaikutti kieleen: ”Pako Turkkiin ja sieltä Saksaan on saanut sanani vaikeroimaan, kuten itsekin vaikeroin näissä vieraissa maissa.” Teksteistä tulee aiempaa lyhyempiä, hyvin tiiviitä, ja runoilijan mielestä ne muistuttavat hänen lyhyttä elämäänsä. Sota, jota Hamza pakeni, on pysynyt runoissa. ”Ne hahmot, jotka elävät minussa ja ohjaavat minua runouden tiellä, elävät edelleen siellä kaukaisessa paikassa.”


Sota viitoitti tien runouteen

Aref Hamza nauttii – vielä seitsemän runokokoelmaa julkaistuaankin – runoudesta ensisijaisesti lukijana. ”Pidän tuntemattomien ja itsemurhan tehneiden runoilijoiden teksteistä.” Runoilija kertoo löytävänsä runoutta romaaneista, elokuvista, teatterista sekä elämänkerroista, usein enemmän kuin runokirjoista. Myös kirjoittaessaan hän tuntee lukijan sisällään; hän kokee lukijan uteliaisuuden sekä voiman poistaa runoilijan ajatusta ja lisätä omaa maailmaansa runoon. ”Tunnen lukijan, joka katsoo minua, runoilijaa.”

Kirjoittaminen on Aref Hamzalle kuin perheenjäsen, siihen ei liity mitään kovin ylevää. Runoja tulee, mikä nyt vain kuuluu elämään. ”Minulle runon valmistuminen ei merkitse syntymää – en pidä tällaisista luonnehdinnoista kirjoittamisen yhteydessä.” Runoudella on tietysti merkityksensä. ”Mutta koska kaikki sanovat samaa, runouden merkityksen kuvaaminen on muuttunut humoristiseksi.”

 

”Tunnen sisälläni lukijan, joka
katsoo minua, runoilijaa.”

 

Kirjailijana Aref Hamza halusi alun perin romaanikirjailijaksi. Mutta yllättäen, vuonna 2000, hän julkaisi ensimmäisen runokokoelmansa. Elämä tarkka-ampujan varjossa käsittelee sotaa: kidutus, pommitukset ja vankeus olivat mukana Hamzan tuotannossa alusta alkaen.

Runosuoni virtasi ja seuraavat kokoelmat olivat palkittuja: ”Julkaisin kaksi kokoelmaa lisää ja voitin useita palkintoja.” Yksi Aref Hamzalle myönnetyistä palkinnoista on tunnetun syyrialaisrunoilijan nimeä kantava tunnustus, Mohammad al-Maghoutin runopalkinto. Sen Hamza sai vuonna 2004. Tämä kaikki tapahtui samalla, kun runoilija pohti ensimmäisen romaaninsa kirjoittamista.

Aref Hamza books (2)Aref Hamzan kokoelmat ovat Elämä tarkka-ampujan varjossa (Syyrian kulttuuriministeriö, 2000), Olin nuori olemaan hylätty (Merit, Kairo, 2003), Amputoitu jalka (Syyrian kulttuuriministeriö, 2006), Kuin tarvitsevan kädet (Syyrian kulttuuriministeriö, 2007), Kaksi päivää sitten kuollut kanarialintu (Al-Nahda al-Arabia, Beirut, 2009), Lähellä syyrialaista kirkkoa (KUVASSA, Al-Farabi, Beirut, 2012)  ja En tahdo tulla pelastetuksi (Al-Ghaoon, Beirut, 2014).

 

Oikeastaan Aref Hamzaa ei ihmetytä, että hänestä tuli runoilija. Kun elää Syyrian kaltaisessa paikassa, jossa kohtaa jatkuvasti epäoikeudenmukaisuutta, tuskaa, köyhyyttä ja esimerkiksi naisiin kohdistuvaa hyväksikäyttöä, polku runoilijaksi näyttäytyy hänen mukaansa selvänä. Hamzalle runoilijuus merkitsee herkkyyttä asettua muiden ihmisten – mutta myös eläinten sekä kasvien – asemaan. ”Elämää helvetissä”, runoilija sanoo. Hän viittaa siihen, että jatkuva myötätunnon kokeminen on pitemmän päälle raskasta. Empatian määrä on tietysti runoilijakohtaista: ”Jotkut ajattelevat jopa kasvien elämää taloissa ja metsissä.”

Hamza kokee runoilijoiden olevan vähemmistö, joka haluaisi elää hitaammassa maailmassa. Maailmassa, jossa rahalla tai ihmisoikeuksia polkevilla suuryrityksillä ei olisi valtaa. Valitettavasti todellisuus ei  ole sellainen, ja muunlaiset realiteetit lyövät päälle. ”Runoilijat, jotka ovat edelleen Syyriassa, kokevat tuplasti tuskaa. He elävät monien raunioiden alla”, Hamza huomauttaa.


Surullisia muistoja: ”join kyyneleeni”

Aref Hamzan elämässä jo lapsuus antoi vahvan sysäyksen runojen vaatimalle herkistymiselle. Aref syntyi ja asui Hasakassa, Koillis-Syyriassa. Runoilija kuvailee paikkaa maailman unohdetuimmaksi kaupungiksi. ”Olemme hylänneet sen väkivalloin.” Ne vähäiset muistot, jotka Hamzalla on lapsuudestaan, ovat karuja: 6-vuotiaana hän joutui leikkaukseen. ”En muista kipua, mutta muistan olleeni janoinen leikkauksesta toivuttuani. Oli kesä. Koska kukaan ei antanut minulle vettä, join kyyneleeni.” Poika eli enemmän kadulla kuin kotona. ”Muistan erään kerran, kun leikin kadulla naapurin kanssa. Äiti tuli paikalle ja sanoi, että minun täytyisi mennä kouluun, koska oli ensimmäinen koulupäiväni.”

Perhetutut ovat kertoneet Arefin kirjoittaneen runoja siitä asti, kun hän oli 12-vuotias. Itse runoilija ei tätä muista. ”Muistan ainoastaan erään runon, jolla voitin kirjoituskilpailun valmistelevassa koulussa. Runo kertoi Palestiinasta. Totta kai runo katosi, kuten Palestiinakin.”

”Yhteen runokokoelmaani kirjoitin tekstin juuri siitä, että muistan lapsuudestani vain muutamia otteita, enkä tiedä syytä unohdukseni takana”, Hamza jatkaa. Hän oli perheen nuorin, perheessä oli yhdeksän veljestä. ”Äitini on yksinkertainen kurdinainen, hän ei osannut lukea eikä kirjoittaa. Hänellä oli kuitenkin tapanaan keksiä runoja. Runot olivat surullisia myös iloisina hetkinä.” Nykyisin veljistä moni muukin on taidealalla: kolme on runoilijoita ja kaksi taidemaalareita. ”Ehkä tämä kaikki edesauttoi sitä, että lähdin väärälle polulle.”


Syyriaa juristin silmin

Runojen ohella Hamza kirjoittaa kulttuurijuttuja ja kirjallisuuskritiikkejä lehtiin. Syyriassa hän työskenteli juristina. ”Vaikka runoilija haaveileekin päivästä, jolloin saa omistautua kirjoittamiselle, suuri osa elämästä menee sellaisiin töihin, joilla voi elättää itsensä. Saksassakin haluan löytää hyvän työn ja maksaa veroni.”

Hamzan muistoissa aikuisiästä Syyriassa silloinen kotiseutu näyttäytyy paremmassa valossa kuin lapsuuden kuvissa: pienenä ja arkisena kulmakuntana, jossa ihmiset elivät sopuisasti keskenään. ”Uskontojen ja kielten kirjo sai paikan loistamaan kummallisella tavalla. Siellä oli muslimeja, kristittyjä, juutalaisia ja ateisteja. Siellä oli arabeja, kurdeja, assyrialaisia, jesidejä ja syyrialaisia. Opimme toistemme kieliä helposti ja rakastaen.”

Runoilijan lähimmät ystävät eivät työskennelleet kirjallisuuden parissa. ”Jotkut yllättyivät siitä, että moni tavallinen ihminen tunsi minut henkilökohtaisesti.” Työskentely lakimiehenä esimerkiksi mielipidevankien parissa ja ihmisoikeuksien puolesta hioi Aref Hamzan mielipiteen Syyrian johdosta selväksi. ”Hallitseva poliittinen puolue on tuhonnut kaiken kauniin kotimaassani ja laittanut ihmiset juoksemaan pysyäkseen hengissä.” Hamza sanoo yrittäneensä parhaansa mukaan sitoa kauniita asioita ihmisten sisällä ja heidän välillään, mutta joutuu toteamaan: ”Kaikki ihastuttava, mistä klassikkorunoilijat puhuvat, löytyy nykyisin vain kirjoista. Ihmiset elävät suuressa vankilassa nimeltä Syyria.”


Sensuuri rajoittaa luovuutta

Syyriassa ei ole ilmaisunvapautta. ”Kaksi kirjoistani on kiellettyjä Syyriassa”, runoilija sanoo. ”Hallitus pyrkii hiljentämään vapaat sielut ja vapaat sanat.” Hamza ei suostunut vaimenemaan edes Syyriassa. ”Sisälläni ei ole sensuuria, enkä ajattele rajoitteita, kun kirjoitan. En voisi antaa tekstieni kärsiä niistä. Minulle runous tulee ensin.”

Syyriassa julkaistavista teksteistä päättää mediaministeriö, jossa käsikirjoituksen lukee kahdesta kolmeen ihmistä. Sieltä kirja lähetään arvioitavaksi maan kirjailijaliittoon. Liitosta kirja palautuu vielä ministeriöön, joka tekee lopullisen päätöksen. Kiellettyjä aiheita ovat politiikka, uskonto ja seksi. ”Hallitus vaimentaa luovia henkäyksiä ja suosii nimiä, jotka palvelevat sitä – runouden kustannuksella”, Hamza jatkaa. Runoilija viittaa siihen, että työ on huomattavasti helpompaa niille, jotka kirjoittavat vain sallituista aiheista, kuten rakkaudesta. Runoilijoilla, jotka ovat hallitusmyönteisiä, menee hyvin siinä mielessä, että heidän kantansa saa kuulua.

Syyrian naapurimaa Libanon on Lähi-idässä sananvapauden edelläkävijä, joten lukuisat syyrialaisrunoilijat etsivät sensuuria kiertääkseen teokselleen kustantajan sieltä. Hamzan teoksista kolme viimeisintä, Kaksi päivää sitten kuollut kanarialintu, Lähellä syyrialaista kirkkoa ja En tahdo tulla pelastetuksi, on Beirutissa julkaistuja.

En tahdo tulla pelastetuksikokoelma käsittelee elämää sodassa ja raunioiden alla. ”Puhun ihmisistä, jotka eivät jaksaisi kantaa sodan aiheuttamaa kipua, mutta joutuvat tottumaan tuskaan, kun sodasta tulee suurin osa heidän elämäänsä.” Runoilija arvelee, että nyt elettävistä ajoista kirjoitetaan vielä vuosikymmenen tai kahden kuluttua. ”Älykkäiden kriitikoiden tulisi järjestää näinä vuosina syntyneiden kirjoitusten luut.” ”Haluaisin itsekin lukea edelleen Syyriassa olevien kirjoitukset. Minua kiinnostavat myös kaikkein arkisimmat ja yksinkertaisimmat sanat. Lopulta runous säilyy, vaikka yksikään runoilija ei selviäisi.”

Aref Hamza books (3)En tahdo tulla pelastetuksi kertoo ihmisistä, jotka joutuvat tottumaan sodan aiheuttamaan tuskaan.

 

Osa juttusarjaamme haastatelluista runoilijoista on sitä mieltä, että runous voi viitoittaa tietä kohti rauhaa, että runous voi toimia voimana raakuuksia vastaan. Aref Hamzan mielestä runous on tärkeää vain itsensä vuoksi. Marginaalissa olevan kirjallisuuden lajin ei pitäisi palvella muita tarkoituksia. ”Kauan sitten runous oli ase, mutta taiteellinen ja kulttuurillinen kehitys on asettanut runouden oikealle paikalleen pieneen huoneeseen.” Hamzan mukaan opportunistit ajattelevat edelleen runoutta aseena, mutta paheksuu tätä näkemystä: ”He ajattelevat, että runouden olisi elettävä orjana.”

”Runoutta kirjoitetaan vain mielihyvän vuoksi”, Hamza tähdentää. Hän kuitenkin jatkaa: ”Diktatuurihallitus pyrkii vetämään maan välinpitämättömyyteen. Mielihyvän kautta voi houkuttaa ihmisiä kirjoittamaan tai ainakin lukemaan – ja tämä on mahtava asia lukutaidottomuudessa, jossa arabialueella rämmitään.”


Uusi maa, vanhat haamut

Saksassa Aref Hamza oli aluksi innostunut paikallisista runojen lukutilaisuuksista. Hän tapasi runoilijoita, kriitikoita, toimittajia, ketä tahansa. ”Täällä runous kukoistaa, suuri osa runoudesta on filosofista. Uusia, kiinnostavia kokeiluja on paljon. Runoilijat esimerkiksi etsivät uusia tapoja kirjoittaa”, syyrialaisrunoilija luonnehtii. Lukijatyyppi viettää aikaa myös käännösrunouden parissa, vaikka ajatteleekin kääntäjän kadottavan väkisinkin osan alkuperäisen tekstin sielusta. Hamzan omia runoja on käännetty englanniksi, saksaksi, ranskaksi, espanjaksi, turkiksi sekä kurdiksi ja nyt Kosmissa myös suomeksi.

”Runojenlukutilaisuuksissa henkilökohtaisesta tuskasta tulee jaettua”, Hamza luonnehtii. Hänen intonsa näitä kulttuuririentoja kohtaan hälveni silti hiljalleen. ”Jälkeenpäin minun on pyydettävä runoilta anteeksi. Runot on otettava takaisin synkkyyteen, kotiin ja kirjoihin; tai ainakin oma runouteni pitää yksinäisyydestä, kuten minäkin.” Toisaalta runoilijan omassa mielessä tuntui olevan paljon henkilökohtaisia, käsittelyä vaativia asioita. ”En ole kiinnostunut verkostoitumisesta. Elämäni on liian lyhyt sellaisille suunnitelmille.”

”Toisaalta heikkous kielessä esti ajatusteni ilmaisemisen”, Hamza kertoo. Ja jos hän tapaa muita runoilijoita, hän keskustelee mieluummin jostain aivan muusta kuin runoudesta. Niin, runouden tähden. Muut aiheet ovat runouden lähde.

 

”Runouteni pitää yksinäisyydestä.”

 

“Äiti on kuollut / Vaimo ja lapset myös / Katto makaa maassa / Joistain kohdin koholla / Alla olevien kukkaruukkujen takia / Ja viimeisten katseiden…/ Kaksi päivää / Olet elänyt hammassäryn kanssa / Et siis ole enää yksin”, kirjoittaa Aref Hamza kirjassaan En tahdo tulla pelastetuksi.

Osittain samat teemat – pako, selviytyjät, kotimaa – toistuvat Hamzan kahdeksannessa. Uusi teos, jossa Hamza kirjoittaa Saksasta kuin puhuisi siitä Syyrialle, on tällä hetkellä kustantamossa Kairossa. ”Kirjoitan maasta, jossa minulla ei ole muistoja kuin puhuisin siitä maalle, jonka jätin taakseni, raunioiden alle.”

Uudessa kotimaassaan Aref Hamza on saanut tuntea omakohtaisesti, mitä kirjailija William Faulkner tarkoitti lausahduksellaan siitä, että koska menneisyys ei kuole, se ei oikeastaan mene minnekään. ”Muutuin Syyriassa. Nykyisin tunnen ne muutokset itsessäni.” Se, mitä elämä Saksassa Hamzan runoudelle tarkoittaa, selviää vasta ajan kanssa. Runoilija arvelee, että uusi ympäristö voi yhtä hyvin karkottaa kirjoittamisen hänen elämästään tai saada runosuonen virtaamaan entistä vilkkaammin. ”Asuinpaikan ja elämäntavan vaihtaminen saattaa tarkoittaa lopullista lähtöä sankkaan sumuun”, Hamza toteaa arvoituksellisesti.

Runoilijan haaveista suurin koskee kotimaan tulevaisuutta. ”Toivon Syyrian paranevan nopeasti: pääsevän eroon diktatuurihallinnosta ja tulevan demokraattiseksi maaksi.” Hänen henkilökohtaiseen elämäänsä liittyvä toivomus puolestaan on vaatimaton: ”Että löytäisin aikaa lukea kirjoja, joista pidän.”

 

Aref Hamzan runoja Kosmissa:


Toive

Puolikuu

Et ole yksin

Lapsuus

Vaurio

Kaipauksen määritelmä

Hirviöt

Ennen sotaanlähtöäsi

Suuri veritahra

Meri

saation logo

 

Kommentoi:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *