THE WORLD MIRROR / SPOTLIGHT
1.12.2017
Saamelaisrunoilija Inger-Mari Aikio muutti takaisin kotiin Pulmankijärvelle ja alkoi elää taas täyttä elämää. Koti-ikkunasta näkyvä luonto on läsnä kaikissa teoksissa. Kolmikielinen runoteos Roađđi syntyi perulaisen ja meksikolainen runoilijan innoittama ja avasi tien Etelä-Amerikkaan.
Susanna Vilpponen, haastattelu
Daniel Malpica, kansikuva
Mistä olet kotoisin ja missä asut nykyään, Inger-Mari Aikio?
Olen kotoisin Pulmankijärveltä, Utsjoen kunnasta. Muutin takaisin kotiin viime kesäkuussa 49 vuoden jälkeen. En ole koskaan tuntenut mitään muuta paikkaa kodikseni, enkä ole koskaan viihtynyt missään muualla. Työt sekä oma ja pojan koulu ovat pitäneet minut poissa tähän asti. Muualla olen kokenut eläväni puolinaista elämää ja päässyt tänne vain lomilla latautuakseni ja kestääkseni taas jonkun matkaa eteenpäin paikoissa, joissa en oikeasti ole halunnut elää.
Luonto on vahvasti mukana kaikissa Inger-Mari Aikion
runokokoelmissa. Kuva: Áilu Arianaick.
Onko kotipaikkasi vaikuttanut kirjaasi?
Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kun istahdan koneen ääreen, katson ikkunasta alati muuttuvaa järveä. On tyyntä tai myrskyä. Välillä kuunsilta. Taveja, haapanoita, joutsenia. Harvemmin muita kulkijoita kesälläkään. Järven toisella rannalla kohoaa tunturi, joka Norjan mielestä kuuluu Norjalle, mutta meidän saamelaisten mielestä se on yhtä ja samaa Saamenmaata. Luonto on vahvasti läsnä kaikissa kirjoissani.
Miksi kirjoitat runoja?
Olen joskus miettinyt sitä, miksi kirjoitan runoja, mutten ole löytänyt vastausta. Siihen on joku sisäänrakennettu tarve. Ehkä olen liian kärsimätön kirjoittaakseni pitkiä tarinoita, vaikka 360-sivuisen nuortenromaanin olenkin kirjoittanut. Se oli haaste ja testi, halusin näyttää itselleni että pystyn. Olen kuitenkin luvannut itselleni, että se oli siinä. Enää minun ei tarvitse todistaa mitään, vaan aion keskittyä runoihin. Ne ovat minulle ominta, rakkainta. En tykkää puhua liikaa, pidän hiljaisuudesta. Siksi runous ja varsinkin lyhyet haikumaiset runot ovat eniten minua.
Millainen uusin runoteoksesi Roađđi – Rosa Boreal on?
Roađđi (Sivuvalo, 2016) on kokoelma minun ja Niillas Holmbergin runoja. Meidät oli kutsuttu viime vuonna Meksikoon Alkuperäiskansojen ensimmäiseen runofestivaaliin ja mietimme, että sinne ei kannata lähteä ilman espanjan kielelle käännettyjä runoja. Olin tutustunut perulaiseen runoilijaan Roxana Crisólogoon ja meksikolaiseen runoilijaan Daniel Malpicaan ja juttelin heidän kanssaan aiheesta. He innostuivat asiasta ja tuloksena on kolmikielinen (saame-espanja-englanti) Roađđi. He käänsivät runomme yhdessä Zoila Forssin kanssa, Daniel teki myös kirjan taiton.
Miten julkaisit teoksesi? Saitko kirjoittamiseen avustusta joltain taholta? Mistä kirjasi voi löytää?
Roxanan ja Danielin luotsaama Sivuvalo-projekti julkaisi Roađđi-kirjan. Minulla on kolmivuotinen taiteilija-apuraha, josta meneillään on toinen vuosi, eli tilanne on kohdallani erittäin hyvä. En voi olla muuta kuin kiitollinen, sillä saan keskittyä kirjoittamiseen. Roađđi-kirjaa saa Sivuvalosta ja muita kirjoja kustantajaltani DATilta sekä Sámi Duodji -kaupasta Inarista joko tilaamalla tai ostamalla paikan päällä.
Mitä tunsit, kun julkaisit teoksen?
Tietysti iloa. Kolmikielinen kirja oli uusi aluevaltaus ja monien ihmisten yhteistyön tulos. Se myös avasi oven latinalaiseen Amerikkaan. Varmasti osittain Roađđin ansiosta minut kutsuttiin myös runofestivaaleille Medelliniin, Kolumbiaan ja El Salvadoriin.
Oletko sama ihminen kuin ennen kirjan kirjoittamista? Lisäsikö se jotain luonteeseesi tai kokemuksiisi?
Eihän perusminä mihinkään katoa. Silti ihminen on uusi joka päivä. Se mikä vielä eilen tuntui erittäin tärkeältä, saattaakin tänään olla vähemmän tärkeää. Se, mitä joskus kirjoitin sydänverellä, on tänään pelkkä haalea muisto. Ei kirja sinänsä minua muuttanut, mutta se mitä se toi tullessaan eli matkan Kolumbiaan ja El Salvadoriin, on jo poikinut uusia runoja ja tunnen, miten siemenet itävät uusiin juttuihin.
Jos et olisi runoilija, mitä haluaisit tehdä?
Olen tehnyt elämässäni kaikenlaista. Leipätyökseni olin toimittajana sanomalehdessä ja radiossa. Vapaana taiteilijana olen työskennellyt syksystä 2008 lähtien. Olen ohjannut dokumenttielokuvia ja musiikkivideoita. Sanoittanut lastenlauluja ja vähän muitakin lauluja, tehnyt viisi levyä lapsille. Kääntänyt. Silti kaikista rakkain työni on runoilu. Jos en olisi runoilija, olisin taivaanrannan maalari.
Aikion saamenkielinen runo kirjasta Roađđi:
