THE WORLD MIRROR / SPECIAL CASES
29.4.2017
Talouskriisi koskettaa lähes koko maailmaa. Mutta miten talouskriisi vaikuttaa kirjoittamisen prosessiin, kirjallisuuteen sekä sen julkaisemiseen? Hollantilaistunut marokkolaiskirjailija Mostapha al-Hamdawy, Syyrian pääkaupunki Damaskoksessa sananvapaudestaan taisteleva Tawfika Khador sekä Suomessa hiipuneen kapinallisuuden perään kuuluttava Jyrki Vainonen kertovat.
Hanna Hirvonen ja Shurouk Hammoud, teksti
Hanna Hirvonen, kuva ja taitto
Jyrki Vainosella on työn alla uusi kirja. Teksti, joka alkoi novelleina, mutta on pitkän ajan kuluessa elänyt. Kirjailija ei itsekään tiedä, mikä siitä lopulta tulee. Surrealistissävytteistä, alitajunnasta tulvivaa proosaa teksti joka tapauksessa on, kuten Vainosen teokset yleensäkin. “Kaltaisteni kirjailijoiden, jotka emme ole myynnillisesti tärkeitä, ei kannatakaan hötkyillä. Kustantamossa ei odoteta rahatulvaa, joka tulisi juuri minun kirjastani”, Vainonen sanoo.
Suurimman osan kirjailijan ajasta vie – kirjoittamisen kustannuksella – Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtajuus. Kolmivuotinen pesti pakottaa taiteilijan elämään ulkoisen maailman ehdoilla. “Puheenjohtajana minun täytyy reagoida muiden ihmisten tekemisiin ja esimerkiksi politiikkaan. Samalla joudun sulkemaan oven sisäiseen maailmaani. Mietin jatkuvasti, paljonko haluan olla alttiina sille, mikä tulee ulkoa. Millaista vahinkoa se tekee minussa sille puolelle, joka kirjoittaa kummallisia tarinoita?”
Syyrian pääkaupunki Damaskoksessa asuvalla kirjailija Tawfika Khadorilla on työn alla sekä romaani että novellikokoelma. Molemmat käsittelevät ihmisyyden syvintä olemusta. Novelleissa Khador haluaa kumota pinttyneitä käsityksiä elämän kulusta; tavoite on kannustaa ihmisiä inhimillisyyteen ja sellaiseen elämään, jonka he ansaitsevat. Romaanin teema on korkeamman henkisen tason saavuttaminen. Kirjailijan riesana ovat sähkökatkot. Sähköt voivat olla poikki lähes 16 tuntia yhtäjaksoisesti, mikä estää jokapäiväisen kirjoittamisen.
Näyttääkin siltä, että kautta maailman erilaiset tekijät vahingoittavat kirjailijoiden työrauhaa. Yksi rasite on kuitenkin yhteinen: jatkuva taloudellinen epävarmuus, joka korostuu talouskriisin aikana. Khadorilla on myös valmiina uusi romaani, mutta kirjan julkaisemiseen tarvittava rahoitus puuttuu.
Syyriassa kirjailijat maksavat teostensa julkaisun useimmiten itse. Kustantajat ovat perääntyneet vastuusta, ja niiden ainoaksi tehtäväksi on jäänyt kirjojen painaminen. “Itse asiassa Syyriassa on lähes pelkästään omakustanteita. Ennen kuin kirjan voi julkaista, teksti menee sensuurikomiteaan. Siellä päätetään, onko teos tarpeeksi hyvä. Tabuja on valtavasti: uskonto, politiikka ja seksi. Jos teos läpäisee sensuurin, kirjailijan on maksettava julkaisemisesta aiheutuvat kulut itse”, Khador kertoo.
Kirjojen toimittaminen kirjastoihin on osa kirjailijan työtä.
Vain harvalla kirjailijalla on varaa julkaista teoksensa heti sen valmistuttua. Kirjailijan täytyy säästää rahaa julkaisua varten tai odottaa saavansa sitä muista lähteistä. Tawfika Khador on saanut ulkopuolisen rahoituksen kirjan julkaisuun kahdesti. “Molemmat teokset menestyivät kilpailussa, tulin toiseksi ja palkintona oli rahoitus kirjan julkaisemiseen.”
Kustantamot Syyriassa eivät markkinoi, myy tai levitä kirjoja. Esimerkiksi kirjojen toimittaminen kirjastoihin on osa kirjailijan työtä. Poikkeuksena on enää muutama suuri kustantamo, jotka sekä rahoittavat teoksen julkaisun että auttavat kirjailijoita markkinoinnissa. “Ollakseen luova ja tehokas, kirjailija tarvitsisi kirjoittamiseen kaiken ajan”, Khador toteaa.
Kirja-ala on murroksessa myös Suomessa. Liiton puheenjohtaja Jyrki Vainonen seuraa alaa pääkallopaikalta. Hän arvelee, että omakustanteiden määrä kasvaa myös Suomessa lähivuosina. “Kustantajat julkaisevat yhä harvempien kirjoja”, hän toteaa.
Vainonen näkee, että arvot kustantamoissa ovat muuttuneet selvästi. Perinteisesti suomalaisissa kirja- kustantamoissa on työskennellyt humanistisen koulutuksen saaneita ihmisiä. Tällöin painopiste on ollut korkeatasoisen kirjallisuuden julkaisemisessa. Viimeisimmän 15 vuoden aikana tilalle on tullut tekijöitä, joiden taustat ovat kaupallisella alalla. Teoksia on alettu painaa entistä enemmän sillä perusteella, miten hyvin ne myyvät.
“Moni kollega on saanut kenkää.”
Harvoin julkaistaviin teksteihin kuuluvat runot, esseet ja novellit, joiden lukijakunta on oletetusti pienempi kuin romaaneilla. “Talousihmisen silmissä huonommin myyvät teokset ovat rasite, vaikka ne olisivat taiteellisesti merkittäviä. Moni kollega on saanut kenkää”, Jyrki Vainonen sanoo. “Toivoisin kustantajien tarkastelevan kunkin vuoden kirjoja yhtenä kokonaisuutena – ja lähtevän siitä, että sen kokonaisuuden täytyy tuottaa.”
Runoja, novelleja ja esseitä julkaisevat todennäköisemmin pienet kustantamot, joilla ei yleensä ole rahaa markkinoida teoksia. “Sen takia se, että nämä kirjat pääsisivät lukevan yleisön tietoisuuteen, on entistä vaikeampaa”, Vainonen harmittelee.
Kirjanmyyntituloilla ja niihin liittyvillä tekijänoikeuskorvauksilla elää Suomessa 15–20 kirjailijaa. Vainosen mukaan tästä haaveilevat kaikki kirjailijat, mutta tosiaan vain harvat onnistuvat siihen pääsemään. “Edes silloin, kun puhutaan valtavirtakirjallisuuden tai romaanien tekijöistä.”
Suomenkielisen kirjallisuuden lukijakunta ja markkinat ovat ylipäätään pienet. Lisäksi kirjanmyynti on laskenut tasaisesti viimeisimmät kymmenen vuotta. Syyriassa kirjanmyynti on nykyisin lähes olematonta. Sotaa käyvässä maassa kirjat – mutta myös ruoka ja vaatteet – ovat hulluissa hinnoissa. Selviytyäkseen ihmisten on tietysti ostettava ensisijaisesti syötävää. Kuka siis sijoittaisi kirjoihin?
“Suoraan sanoen kirjailijat antavat suuren osan kirjoistaan lahjoina ystäville ja sukulaisille – mikäli he onnistuvat ensin julkaisemaan teoksensa”, Tawfika Khador kuvaa. Syyrian valtio ei tue kirjailijoita millään tavalla. Taloudellisen tuen puute pakottaa kirjailijoita muihin töihin; ainoastaan kirjojen kirjoittamisella ei tule toimeen juuri kukaan. Yksi tapa hankkia elantoa on artikkeleiden myynti muissa arabimaissa ilmestyviin julkaisuihin. Vaihtoehtona on voittaa kilpailuja, joissa palkintona on usein se, että järjestäjä julkaisee parhaat teokset. Toisinaan palkintona on rahaa.
Suomessa kirjailija voi pärjätä kirjoista saatavien myyntitulojen ja apurahan yhdistelmällä. “Tämän takia apurahasysteemin, joka Suomessa ja Pohjoismaissa on nykyisin hyvä, tulee olla hyvä myös tulevaisuudessa”, Jyrki Vainonen huomauttaa. Valtiolla on kolmenlaisia taiteilija-apurahoja, joita myös kirjailijat voivat saada: yhden, kolmen tai viiden vuoden mittaisia. Lisäksi apurahoja myöntävät yksityiset säätiöt. “Apurahoja ei vuosittain riitä kaikille kirjailijoille, vaan ne jotka niitä saavat, ovat onnekkaita. Mutta puhutaan kuitenkin sadoista kirjailijoista, jotka elävät tällä yhdistelmällä: valtion apuraha plus kirjanmyyntitulot.”
Jyrki Vainonen itse on tienannut uransa aikana kaikilla suomalaisille kirjailijoille tyypillisillä tavoilla. Kirjojen myynnin lisäksi hänen tuloaan ovat olleet apurahat, kirjoittamiseen liittyvät muut työt, kuten luovan kirjoittamisen opettaminen sekä käännöstyöt. “Eihän kirjailija koskaan leveästi elä. Mutta ymmärtääkseni moni taiteilija ei välitäkään leveästä elämästä, vaan toivoo, että saisi elää turvatusti. Jotkuthan tekevät ihan muun alan hommia saadakseen säännöllisen palkan ja kirjoittavat työn ohessa.”
Sanan voima on valtava, mikä lienee suurin syy siihen, että kirjallisuutta sekä kirjailijoiden työrauhaa tulisi suojella. Kirjallisuus ei ole vain sanoja, ajatuksia tai auki kirjoitettuja tunteita. Kirjallisuus on aikojemme tärkein taltioija; kirjailijat ikuistavat aikansa tarinat, kulttuurin ja kulloinkin vallitsevat perinteet – niiden vahvuuksineen ja heikkouksineen. Mutta mitä kirjallisuudelle oikeastaan tapahtuu talouskriisin seurauksena?
“Kirjallisuuden avulla yksilö voi vastustaa pahuutta ja sortoa.”
Tawfika Khador mainitsi aiemmin, ettei hänellä ole riittävästi rahaa uuden kirjansa julkaisemiseen. Eikä hän varmasti ole ongelman kanssa yksin. Kustantamoista ei Syyriassa ole apua, vaikka kyseessä on merkittäviä palkintoja voittanut taiteilija ja hänen uusin teoksensa. Julkaisemisen mahdottomuus kaventaa väistämättä sitä, mitä kirjailijat saavat sanottua.
Khadorin mielestä kirjailijoiden ja kirjallisuuden tehtävä olisi muuttaa asioita parempaan suuntaan. “Vain lukemalla kirjallisuutta ihminen voi löytää yhteyden omaan itseensä; kirjallisuuden avulla yksilö voi vastustaa pahuutta ja sortoa sekä keskittyä puolustamaan oikeudenmukaisuutta.” Huolena on, että taloudellisen epävakauden takia sekä julkaistujen tekstien että lukijoiden määrä on päivä päivältä pienempi.
Suomessa talouskriisistä eniten kärsivät runous, novellistiikka ja esseistiikka.
Suomessa taloudellinen ahdinko ajaa kirjailijoita pois vähemmän myyvien tekstien parista. “Yllättävän moni kollega, joka on ennen kirjoittanut taideproosaa – taiteellisesti kunnianhimoisia teoksia – on alkanut kirjoittaa dekkareita, eli paremmin myyvää kirjallisuutta”, Jyrki Vainonen miettii.
Suomessa talouskriisistä eniten kärsivät siis runous, novellistiikka ja esseistiikka. Kun runous on uhattuna, ennen kaikkea suomenkieli on uhattuna. Runot ylläpitävät kielen perinteitä, mutta samalla rikkovat niitä elävöittäen kieltämme. “Suuri osa kielenkäytöstä on automatisoitunutta, eli käytämme kieltä vain välineenä kiinnittämättä huomioita siihen, miten asiat sanomme. Jos runoja lakataan kirjoittamasta, julkaisemasta tai lukemasta, suomen kieli köyhtyy.”
Kirjallisuudella on eri maissa ja erilaisissa yhteiskunnallisissa vaiheissa aivan erilaisia merkityksiä. Kun tarkastellaan kirjallisuuden historiaa, niin huomataan, että kynän voima on aina koettu uhkaavaksi yhteiskunnallisissa murros- ja kriisivaiheissa. “Varsinkin silloin, kun yhteiskunta on muuttumassa siten, että vanhat vallanpitäjät ovat menettämässä otteensa. Silloin kirjoitetulla sanalla on valtavan tärkeä merkitys. Surullista on, jos merkitystä ei saada painettua”, Jyrki Vainonen pohtii.
“Kapinallinen kirjailija ei suostu kustantajan ja lukijoiden odotuksiin.”
Hän jatkaa, että Suomessa kirjallisuudesta on tullut, hieman kärjistäen, osa viihdekulttuuria. “Hyvä puolihan on se, että suomenkielinen kirjallisuus voi hyvin, ottaen huomioon, kuinka pieni kielialue tämä on. Myös nykykirjallisuus on elinvoimaista ja vahvaa, mitä voi pitää ihmeenä! Se, millaisia teemoja ja ilmaisua elävän kirjallisuuden sisällä pitäisi olla, on makuasia.”
Vainonen itse kaipaa enemmän taideproosaa sekä julkaistuja runo-, essee- ja novellikirjoja. Lisäksi hän peräänkuuluttaa kapinahenkeä, joka puuttuu kirjallisuudesta silloin, kun tekstiä ajatellaan rahan kautta. “Kapinallinen kirjailija ei suostu kustantajan ja lukijoiden odotuksiin vaan kirjoittaa sisäisen maailmansa kautta, juuri sellaisena kuin teksti tulee. Ja siinähän voi käydä huonosti siinä mielessä, että teosta ei kustanneta!”
Jyrki Vainonen
Syntynyt vuonna 1963 Anjalankoskella
Esikoisteos: Tutkimusmatkailija ja muita tarinoita (novellikokoelma), 1999, Loki-Kirjat.
Viimeisin teos: Naulankantakeitto ja muuta juustohöylättyä hengenravintoa (satiirinen keittokirja), 2016, Atena.
Tawfika Khador
Syntynyt vuonna 1963 Masyafissa, Syyriassa
Esikoisteos: A Hug in the Raught Time (novellikokoelma), 2004.
Viimeisin teos: The Male Bee Resurruction (novellikokoelma), 2015.
Mostapha Al-Hamdawy
Syntynyt vuonna 1969 Dareoshissa, Marokossa
Esikoisteos: The Body Section, 2010, Sendebad.
Viimeisin teos: The Demon and the Roses, 2015, Efrikia Alsharq.
Kirjailija Mostapha Al-Hamdawy on kotoisin Marokosta ja asuu tällä hetkellä Alankomaissa. Hän alkoi asetella sanoja paperille jo lapsena, heti kirjoittamaan ja lukemaan opittuaan. “Aluksi tekstit olivat yksikertaisia ajatuksia, joita joku saattaisi kutsua myös runoiksi.” Sittemmin Hamdawy on julkaissut kolme romaania, näytelmän, novelleja ja elämänkerran. Hänen ensimmäinen julkaistu teoksensa oli The Body Seduction, vuonna 2010.
Kirjojen julki saaminen ei missään nimessä ole ollut Hamdawylle vaivatonta. Marokossa kirjailijat kustantavat teoksensa useimmiten itse. “Minäkin olen julkaissut useimmat teokseni omakustanteina. Romaanini The Demon and the Roses oli poikkeus, sillä käsikirjoitus vakuutti erään marokkolaisen kustantamon.”
Yleensä kirjailijan pitää olla kuuluisa saadakseen kirjansa läpi kustantamossa. “Kustantamot haluavat takuun siitä, että teos käy kaupaksi.” Toisinaan kulttuuriministeriö Marokossa myöntää rahoitusta kirjojen julkaisemiseen, mutta: “Ministeriön taloudellinen tuki menee useimmiten kirjailijoille, jotka tuntevat ihmisiä ministeriöstä tai – tätäkin kautta – kirjailijoille, jotka ovat entuudestaan tunnettuja. Systeemi ei kannusta nuoria kirjailijoita hakemaan tukea ministeriöstä”, Mostapha Hamdawy sanoo.
Marokossa talouskriisi iskee voimakkaimmin juuri kulttuuriin ja sen julkaisemiseen, Hamdawy kokee. “Toisin sanoen niihin yhteiskunnan osa-alueisiin, joita maan hallitus pitää vähiten tärkeinä.” Taloudellinen epävarmuus karkottaa kirjailijoita muihin tehtäviin, pois sanataiteen parista. “Kun kirjoittamisella ei tule toimeen taloudellisesti, siitä tulee monille sivutoimista.”
Mostapha Hamdawyn mielestä toimeentulo kirjailijana on Alankomaissa yksinkertaisempaa; kustantamot esimerkiksi auttavat kirjailijoita niin vahvasti, että kirjailija voi tulla toimeen kirjoittamalla. “Lisäksi täällä kustantamoille tuntuu riittävän se, että on lahjakas kirjailija. Painokset ovat suuria ja teosten markkinointi on kirjailijan näkökulmasta yksinkertaista.”
Alankomaissa kulttuuri kukoistaa, Mostapha Hamdawy näkee. “Kirjoja luetaan ja kirjoitetaan, elokuvateatterit eivät ole sulkeneet oviaan.” Kulttuurinen liikehdintä saa inspiraatiota vuosisatoja vanhoista perinteistä.
Hamdawy huomauttaa, että myös kotimaa Marokossa aistii kaikesta huolimatta vahvan kirjoittamisen palon. Maassa vaikuttaa joukko kirjailijoita, jotka jatkavat työtään taloudellisesta epävarmuudesta huolimatta. Etenkin nuoret sanataiteilijat taistelevat päivittäin saadakseen tekstejään lukijoiden ulottuville. “Itse asiassa ainoa ongelma, josta kirjoittajat kärsivät, on juuri taloudellinen. Olemme päässeet yli monista sosiaalisista ja poliittisista tabuista. Kirjailijoilla on lähes poikkeuksetta vapaus ilmaista ajatuksensa; sensuuri liittyy nykyisin ainoastaan uskonnosta puhumiseen.”
Hamdawyn mielestä kirjailija ei tosin edes voi olla kirjailija, jos hänellä ei ole rohkeutta haastaa olosuhteita. “Kirjailijoiden on ymmärrettävä roolinsa muutoksessa; juuri se joukko, joka uskaltaa haastaa, on hallitseva.”
